Timo Soini saa kilpailijan puheenjohtajavaaliin: haastajana EU-eroa ajava oululainen

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini saa haastajan Turun puoluekokoukseen. Oulun perussuomalaisten taloudenhoitaja, yrittäjä Raimo Rautiola on ilmoittanut asettuvansa ehdolle.

– Me olemme sen kokoinen liike, että meillä pitää olla vaihtoehtoja puheenjohtajavaaleissa, Rautiola sanoo STT:lle.

Soini on johtanut perussuomalaisia vuodesta 1997, kun puolue perustettiin Suomen maaseudun puolueen raunioille. Rautiolan mielestä perussuomalaiset ei voi olla yhden miehen varassa.

– Vaikka me olemme pohjoinen valtio, niin emme me ole mikään Pohjois-Korea, eikä meidän poliittinen liikkeemme ole sellainen, että meillä on vain yksi Isä Aurinkoinen.

Rautiolan pääteema vaaleissa on, että Suomen pitäisi erota EU:sta ja siirtyä Euroopan talousalue Etan jäseneksi. Lisäksi Suomen pitäisi luopua eurosta.

Viimeinen niitti oli Rautiolan mielestä se, miten muut EU-maat nöyryyttivät Suomea Etykin parlamentaarisen yleiskokouksen järjestelyissä. Suomea vaadittiin estämään matkustuskieltolistalla olevien venäläisedustajien saapuminen kokoukseen.

– Jos ei oltaisi oltu EU:ssa, niin ei olisi tullut tällaista nöyryytystä. Suomalaisen diplomatian kaunein kukkanen murskattiin, ja meidän maineemme meni näin. EU pilasi tämänkin. EU pilasi Kreikan kansan elinmahdollisuudet, ja nyt EU pilasi Suomen maineenkin, Rautiola sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat