Timanttiliigan miesten satasella huima loppukiri ja kauden kärkitulos: "Sanoin valmentajalleni, että tänään on se päivä"

Miesten 100 metrillä nähtiin huikea loppukiri 2:05
Pääkuvan videolla Timanttiliigan miesten satasen huima loppukiri!

Yhdysvaltain Noah Lyles kiisi yleisurheilun Timanttiliigan kauden toisessa kilpailussa kovimpaan tulokseen Shanghaissa. Yhdysvaltain Christian Coleman näytti runnovan voittoon miesten sadalla metrillä, mutta viimeisillä kymmenillä metreillä Lyles imi pitkällä askeleellaan eron umpeen ja ylitti kovatasoisen kisan päätteeksi maaliviivan ensimmäisenä. Kellot pysähtyivät molempien kohdalla kauden kärkiaikaan 9,86, joka on myös Lylesin ennätys.

–  Sanoin verryttelyn aikana valmentajalleni, että tänään on se päivä. Olen vedossa. Tiesin että jos pääsen telineistä ja olen edes jossain lähimailla, pystyn nousemaan lopussa voittoon, Lyles sanoi kisojen nettisivuilla.

Kaksinkertainen MM-hopeamitalisti Coleman ennakoi vauhtinsa kasvavan jatkossa.

–  Tämä oli ensimmäinen kilpailuni yhdeksään kuukauteen. On aina vaikea päästä hyvään vetoon näin pitkän kilpailutauon jälkeen, joten minulla ei ollut mitään erityisiä odotuksia tämän päivän kisaan. Yleisesti ottaen olen tyytyväinen 9,86:een tänään. Minun ja Noahin välinen kisa oli todella tiukka, Coleman sanoi.

Hofmannilla oli onnea

Saksan Andreas Hofmann repäisi miesten keihäänheiton ensimmäisellä kierroksella 87,55 metrin kaaren, joka pysyi tulostaululla ylimpänä loppuun asti. Taiwanin Chao-Tsun Cheng pääsi lähimmäs kolmannella kierroksella nykäisemällään 87,12-metrisellä.

–  Minulla oli onnea siinä miten keihään kärki tuli alas ensimmäisellä heitolla. Tuuli pyöri ja monilla oli vaikeuksi sen takia. 87 metriä kauden avauksessa ei ole huono aloitus, Hofmann sanoi.

Puolalainen Marcin Krukowski oli kisan kolmas tuloksella 84,51. Olympiavoittaja Thomas Röhler ei ollut vielä parhaimmillaan ja jäi neljänneksi tuloksella 82,95.

Naisten keihään voitti Kiinan Lyu Huihui tuloksella 66,89. Latvian Lina Muze jäi hänestä tuloksella 64,87 runsaat kaksi metriä, ja Saksan Christin Hussong oli kolmas (64,10).

 

Lue myös:

    Uusimmat