Tiina tiesi miehensä kuolevan, mutta salasi asian kaikilta – kuoleman jälkeen ystävät katosivat: "Usein ei tiedetä, miten kuolemaan tulisi suhtautua"

53-vuotias Tiina Venho eli täysin normaalia perhe-elämää Forssassa. Vuonna 2012 hänen miehensä sairastui vakavasti ja perhe kävi läpi raskaan matkan, joka sisälsi useita aivoleikkauksia ja sairaalakäyntejä. Toukokuussa 2013 Venhon aviomies menehtyi ja Venho jäi yksin asumaan juuri ostamaansa taloon. Hän muutti Tampereelle ja löysi uusia ystäviä ja vertaistukea, joiden avulla hän on päässyt pahimman surun yli.

Tiina Venho jäi leskeksi 53-vuotiaana, kun hänen miehensä menehtyi yli vuoden sairastamisen jälkeen. Takana oli useita leikkauksia ja pitkiä aikoja sairaalassa. Venho tiesi vuoden ennen miehensä kuolemaa, ettei tämä enää paranisi sairaudestaan. Kaupunginjohtajana työskennelleen miehensä suojelemiseksi Venho salasi asian ja uskotteli muille miehensä voivan hyvin.

– Se oli raskasta aikaa. Kun aivoja leikataan monta kertaa, ihminen muuttuu täysin. En halunnut, että sairaalassa käy vierailijoita. En halunnut, että kukaan saa tietää missä oikeasti mennään. Tein sen rakkaudesta ja suojellakseni miestäni.

Vaikka Venho osasi odottaa huonoja uutisia, miehen kuolema oli lopulta yllätys. Siinä kohtaa Venho ajatteli sen kuitenkin olevan helpotus niin miehelleen kuin hänen läheisilleenkin.

– Ei se ole enää ihmisarvoista elämää, että muut tekevät kaiken toisen puolesta.

Ystävät kaikkosivat ja elämä oli yksinäistä

Miehensä kuoleman jälkeen Venho tunsi itsensä yksinäiseksi. Avioparin kolme aikuista tytärtä olivat muuttaneet pois kotoa, ja Venho asui Forssan keskustassa kolmiossa kahdestaan koiransa kanssa. Entiset ystävät katosivat Venhon elämästä tämän miehen kuoltua.

– Olen kuullut muiltakin leskeksi jääneiltä, että usein toisen kuoltua entiset ystävät häviävät. He eivät tiedä, miten kuolemaan tulisi suhtautua ja usein kaveripiiri on tullut puolison puolelta. Mieheni kuoleman jälkeen ymmärsin, että suuri osa ystävistäni oli vain kaupunginjohtajan kavereita.

"Ajattelin, että vitsi, muutan Tampereelle"

Neljä vuotta miehensä kuoleman jälkeen Venho alkoi miettiä elämäänsä. Leskeys oli lähentänyt Venhoa äitinsä kanssa, joka oli myös ollut 19 vuotta leskenä. Äitinsä kuoltua sijaisopettajana työskennellyt Venho oli entistä yksinäisempi ja koki, ettei Forssassa ole hyvä olla.

– 2017 juhannuksena ajattelin, että onko elämäni todella sitä, että odotan että joku sairastuu tai ei muusta syystä voi tulla töihin. Minä vain odotan, että joku sairastuu ja kuljettelen koiraa ympäriinsä. Ajattelin, että olen yli 50-vuotias, täytyyhän minulla olla muutakin elämää kuin se.

Venho päätti jättää elämän Forssassa taakseen ja muuttaa. Ensiksi hän ajatteli palata juurilleen Tammisaareen, mutta tajuttuaan, ettei tunne sieltä enää ketään hän tuli toisiin aatoksiin.

– Levitin lattialle Suomen maantiekartan Oulusta alaspäin, laitoin silmät kiinni ja kiersin karttaa ympäri. Kun avasin silmät, etusormeni oli Tampereen päällä. Ajattelin, että vitsi, muutan Tampereelle.

Venho oli suunnitellut muuttavansa miehensä kanssa Tampereelle tämän jäädessä eläkkeelle. Venho alkoi nyt etsiä asuntoa Tampereelta yksin.

– Etsin asuntoa, johon voin muuttaa koirani kanssa. Koirani kuoli juuri ennen muuttoa ja viimeistä kertaa Forssasta lähtiessäni ajattelin, että nyt molemmat, jotka halusin kanssani Tampereelle, jäivät Forssaan. Silloin ymmärsin, että olen todella menossa yksin kohti uutta.

Vertaistuen avulla surun yli

Tampereella Venho meni nuorille leskille tarkoitettuun vertaistukiryhmään ja on sitä kautta löytänyt uusia ystäviä.

– Yksi suurimmista menetyksistä, joita ihminen voi kohdata, on puolison menettäminen. Lesken tunteita ei voi ymmärtää kukaan muu niin kuin toinen leski.

Vertaistuki on auttanut Venhoa elämään surun ja kaipauksen kanssa. Vaikka ikävä on kova, hän kokee elämänsä hyväksi.

– Olisihan tässä voinut katkeroitua ja ajatella, että miksi minut jätettiin yksin. Ihminen kuitenkin tekee itse oman elämänsä. Teen niitä asioita, joita rakastan. En kadu mitään, elämäni on niin hyvää kuin se nyt voi olla. Kaikki on paikoillaan, Venho sanoo.

Vaikka suru ja kaipaus pysyvät lesken elämässä aina, Venho elää hetkessä ja katsoo tulevaisuuteen. Hän ei kuitenkaan halua unohtaa menneisyyttään.

– Eihän se entinen elämä mihinkään ole jäänyt. Kiitollisuudella muistelen kaikkea kokemaani. Ihminen ei kuitenkaan voi elää menneisyydessä ja on osattava katsoa tulevaisuuteen. Pitää osata unelmoida uudesta hyvästä elämästä. Ei ihminen voi jäädä paikoilleen, Venho painottaa.

– Ei kuolemasta selviydytä, se on osa elämää. On itsestä kiinni, miten sen kanssa oppii elämään, Venho sanoo.

Heinäkuussa kerroimme, kuinka Sanna-Liisin leskeneläke evättiin, kun hänen aviomiehensä kuoli: 

0:25

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja