Tiina Paakkonen koki kauhun hetkiä joulun jälkeen Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa samaan aulaan oli pakkautunut pahimmillaan viiden lennon matkustajat. Lopulta ilma oli niin paksua, että ihmiset eivät jaksaneet pitää edes koronamaskeja kasvoillaan.
MTV uutisoi aiemmin tällä viikolla Helsinki-Vantaan ihmiskaaoksesta, joka oli syntynyt illalla 27. joulukuuta, kun samaan tuloaulaan päästettiin yhtä aikaa kahden koneen matkustajat.
Ihmiset joutuivat MTV Uutisten haastatteleman Arton mukaan odottamaan kaikkiaan kaksi tuntia täpötäydessä hallissa, jossa ei ollut tietoakaan turvaväleistä. Arto oli tulossa kotiin Madeiralta.
Lue myös: Suomalaispariskunta odotteli kaksi tuntia matkalaukkujaan täpötäydessä hallissa Helsinki-Vantaalla – "Kaikilla ei ollut maskeja, tilanne ei ollut hallinnassa"
Halliin pakkautui yhä lisää matkustajia
Etelä-Suomesta kotoisin oleva Tiina Paakkonen tunnisti itsensä MTV:n uutisen pääkuvasta. Hän oli saapunut samana iltana Suomeen Espanjan Lanzarotelta.
– Minä olen tuo punaisessa jakussa kuvassa oleva nainen, Paakkonen kertoo.
Paakkosen mukaan aula täyttyi illan aikana kaikkiaan viiden lennon matkustajista. Samassa pienessä aulassa odottelivat yhtä aikaa paitsi Madeiran ja Lanzaroten, myös Kittilän, Münchenin ja Kokkolan lentojen asiakkaat. Näistä neljän lennon laukut tulivat samalle hihnalle.
Osa aulasta oli eristetty köysillä koronapassien tarkastajille.
– Jo ennen kuin edes ensimmäisen lennon kaikki laukut olivat tulleet, meidän hihnallemme alkoi tulla suksia ja lumilautoja. Sitten aulaan tuli vajaa koneellinen lisää ihmisiä ja näytölle ilmestyi Kittilä.
Paakkonen kertoo, että ihmiset eivät ymmärtäneet tässä vaiheessa antaa tilaa Kittilästä tuleville, että he pääsisivät ottamaan tavaransa, vaan nämä joutuivat rynnimään hihnalle ja sen jälkeen tavaroineen ulos.

