Lentoasemien tilat on suunniteltu nopeampaa läpikulkua varten, eikä ihmisten saapumista asemalle ole mahdollista porrastaa, Finavia sanoo.
Sunnuntaina lentomatkustajat ruuhkauttivat Rovaniemen lentokentän lähtöterminaalin.
Paikalta otetuissa kuvissa näkyy, kuinka ihmiset olivat tuppautuneet täpötäyteen halliin ilman tietoakaan turvaväleistä. Asiasta uutisoi sunnuntaina ensin Iltalehti.
Finavian Lapin aluejohtajan Jonna Pietilän mukaan sunnuntai oli Lapin lentoasemilla joulusesongin vilkkain päivä, ja matkustajia oli todella paljon liikkeellä. Pietilän mukaan myös koronapandemia ja sen vaatimat toimenpiteet lähtöselvityksessä hidastavat matkustajien kulkua lähtöterminaalin läpi.
– Lähtöselvityksissä tehdään laajamittaisesti koronatodistusten tarkastuksia. Se tehdään manuaalisesti, jolloin se vie huomattavan paljon aikaa, kertoo Pietilä.
Turvavälit hankala säilyttää ruuhkassa
Sunnuntaina Rovaniemen lentoasemalta lähti suuri määrä lentoja samoihin kellonaikoihin. Pietilän mukaan Lapin lentoasemilla on tehty suuria laajennuksia, joissa muun muassa lähtöselvitystiskien määrää on lisätty.
Kapasiteettia suurten matkustajamäärien vastaanottamiseen siis olisi, mutta Pietilän mukaan koronatoimenpiteet hidastavat ihmisten läpikulkua.
– Kun on suunniteltu tilat siten, että läpimeno vie tietyn määrän aikaa, ja tässä vallitsevassa tilanteessa se pitenee kolmin- tai nelinkertaiseksi juuri näiden tarkistamisten myötä, se aiheuttaa valitettavasti tällaisia jonotilanteita, sanoo Pietilä.
