Tiger Woodsista iso huhu liikkeellä – mystinen lausunto lisäsi vettä myllyyn

Tiger Woodsin ja urheiluvälinevalmistaja Niken välinen nykyinen sopimus on päättymässä vuodenvaihteessa. Nyt liikkeellä on huhuja, että Woodsille satoja miljoonia tuonut yhteistyö olisi loppumassa kokonaan. 

Woods pelasi poikansa Charlien kanssa PNC Championship -turnauksessa viime viikonloppuna. NoLayingUp-golfpodcast vihjaa, että perhejoukkuein käytävä kisa saattoi jäädä Tiger Woodsin viimeiseksi Niken lähettiläänä. 

Lauantain kierroksen jälkeen Woodsilta kysyttiin kommenttia kuumina käyviin Nike-huhuihin. Vastaus oli mystinen.  

– Käytän edelleen heidän tuotteitaan, Woods vastasi ja toisti samat sanat, kun häneltä kysyttiin tarkennusta. 

15-kertainen major-voittaja Woods, 47, on ollut Niken tallissa vuodesta 1996 lähtien. Tuolloin hän allekirjoitti viiden vuoden ja 40 miljoonan dollarin arvoisen sponsorisopimuksen. Diiliä on uusittu neljä kertaa, ja Woodsin arvioidaan tienanneen noin 500 miljoonaa dollaria (reilut 450 miljoonaa euroa) yhdellä urheilumaailman merkittävimmällä sponsoriyhteistyöllä. 

Kun Woods palasi golfkentille keväällä 2022 edellisvuonna sattuneen autokolarinsa jäljiltä, hän käytti Niken sijaan Foot Joyn kenkiä onnettomuudessa tulleiden jalkavammojen takia. Hän on jatkanut Foot Joyn golfjalkineiden käyttöä tähän päivään saakka, vaikka Nike tiedotti tekevänsä töitä pystyäkseen vastaamaan Woodsin tarpeisiin. 

Lajipiireissä on huhuttu myös siitä, että Nike jättäisi golfbisneksen täysin tai ainakin antaisi golfbrändinsä toisen yhtiön käsiin, mutta suuryritys ei ole kommentoinut näitä puheita. Huippupelaajista Rory McIlroy, Brooks Koepka, Scottie Scheffler, Nelly Korda ja Tony Finau toimivat tällä hetkellä Niken golfkeulakuvina.  

Lähde: Golf Digest

Kalle Samooja ei hätkähdä LIV-kiertueelle liittymisen aiheuttamasta kohinasta 2:21
Tulosruutu-juttu: Kalle Samooja mukana LIV-ökykiertueella – kohtaa supertähden, joka kuittasi yli puoli miljardia.

Lue myös:

    Uusimmat