Tietovuotojen riski todellinen – "Suomen on oltava jatkuvasti varuillaan"

Kyberurvallisuuden professori: Tietovuodot mahdollisia myös Suomessa 10:06

Viime viikolla Yhdysvaltalaismediassa uutisoitiin, että demokraattien sähköpostiverkkoon oli murtauduttu ja tietoja vuodettu. Demokraatit epäilevät vuotajaksi Venäjää.

Kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll uskoo, että myös Suomen kannattaa ottaa selkkauksesta oppia ja keskittyä kehittämään tietoverkkojansa ja turvallisuuttansa.

– Tottakai erilaiset riskit pitää ottaa Suomessakin huomioon, jos ajatellaan, miten riippuvainen Suomen yhteiskunta on tietoverkoista ja- järjestelmistä, hän kuvailee Huomenta Suomessa keskiviikkona.

Limnéllin mukaan digitaalinen maailma ja työkalut kehittyvät jatkuvasti. Myös digitaalisen maailman toimintamallit muuttuvat jatkuvasti. Siksi tietoverkkojen merkitystä ei voi tarpeeksi korostaa. 

– Suomen on oltava jatkuvasti varuillaan ja vahvistettava entisestään yhteistyötä ihan oman turvallisuutensa takia.

Suuria poliittisia vaikutuksia?

Yhdysvalloissa ollaan huolissaan siitä, miten tietomurrot voivat vaikuttaa esimerkiksi sähköisiin äänestysjärjestelmiin. Tietomurto esimerkiksi ääntenlaskennassa saattaisi vaikuttaa suuresti tulevaan vaalikauteen ja myös pidemmällä tähtäimellä koko poliittiseen ilmapiiriin.

– Tämä herättää tietysti sen kysymyksen, miten turvallisia sähköiset äänestysjärjestelmät tai äänestäjärekisterit ovat. Jo epäily siitä, että ääniä on kadonnut tai niitä on manipuloitu, saattaa aiheuttaa täpärässä vaalitilanteessa aiheuttaa aikamoisia poliittisia seurauksia, Limnéll kuvailee.

– Meidän pitää ymmärtää se, miten digimaailman kautta pystytään vaikuttamaan toisiin yhteiskuntiin. Oli hakkeroinnin takana Venäjä tai ei, pitää todeta että maa on hyvinkin kyvykäs toimimaan alalla, hän lisää.

Lue myös:

    Uusimmat