Kirjallisuuden Finlandiat on jaettu – palkinnot sisällissodan kauhuista, maagisesta tytöstä ja Halleystä komeetan takana

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot on jettu.

Tietokirjallisuuden Finlandia menee tänä vuonna Seppo Aallolle teoksesta Kapina Tehtailla, Kuusankoski 1918. Valinnan teki dokumentaristi Virpi Suutari.

Teoksen kantava teema on Kuusankosken tehdasyhteisöä järkyttänyt verilöyly vuonna 1918. Tuolloin täydellisesti punaisella Kuusankoskella teloitettiin kuukauden aikana 280 punaista miestä ja naista. 

Lukijoiden suosikiksi valittiin Hugo Simbergin elämästä kertova, Helena Ruuskan kirjoittama Pirut ja Enkelit.

– Entisenä harrastelijanäyttelijänä en olisi koskaan voinut uskoa, että olen Kansallisteatterin lavalla, Aaltonen nauratti yleisöä kiitospuheensa aluksi.

Vakavammin Aaltonen muistutti, että Suomen sisällissodan tapahtumat ovat usealla maailman kolkalla tänään arkipäivää, valitettavasti.

Rimppakinttuista magiaa

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saa Siiri Enoranta. Elorannalle palkinnon tuonut kirja on Tuhatkuolevan kirous.

Teos kertoo rimppakinttuisesta Pau-tytöstä, joka saa hiljalleen selville omat magian lahjansa ja paljon muuta. Valinna teki toimittaja Riku Rantala.

Enoranta nosti omassa puheessaan esiin koulutusleikkaukset ja ilmastonmuutoksen ehkäisemisen. Kuin myös ennakkoluuloiset ihmiset. Kirjailija antoi tälle porukalle suuren kasan risuja monien ruusujen lisäksi. Isoimman ruusukimpun tekijältä sai oma perhe ja kumppani.

– Erilaisuutta voidaan ymmärtää ja olla parempia. 

Lukijoiden suosikiksi valittiin Sankaritarinoita tytöille, ja kaikille muille - kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan. Teoksen ovat toimittaneet Taru Anttonen ja Milla Karppinen.

Toisen kerran palkittu

Kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja vuosimallia 2018 on Olli Jalonen teoksellaan Taivaanpallo. Jalonen palkitaan jo toiseen kertaan. Ensimmäisen Finlandia-palkintonsa kirjailija pokkasi vuonna 1990 teoksesta Isät ja tyttäret. Voittajan valitsi nyt eläkkeellä oleva pitkän linjan kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen.

Jalosen teos kuvaa orastavaa valistuksen aikaa 1600-luvun lopulla, sekä tähtitieteilijä Edmond Halleyn elämää ja tutkimuksia.

Halley on juuri palannut kirjassa tutkimusmatkaltaan kaukaiselta Saint Helenan saarelta. Nykyihminen kuulee tiedemiehen nimen aina silloin tällöin, Halleyn komeetasta puhuttaessa.

– Lukeminen ei ole vain lukemista, vaan lukeminen on ymmärtämistä. Se on valtaapitäville monesti vaarallista, Jalonen sanoo. 

Lukijoiden suosikki tässä kategoriassa oli Katja Ketun Rose on poissa.

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon arvo on 30 000 euroa.


Lue myös:

    Uusimmat