Oppiva robotti jo olemassa – näin sitä voitaisiin hyödyntää
Jo tässä vaiheessa maailman historiaa on onnistuttu kehittämään robotti, jolla on kognitio. Tulevaisuudessa esimerkiksi rollaattoreista voidaan rakentaa oppivia, jotta ne voivat avustaa kauppareissulla ja pitää seuraa käyttäjilleen.
Robotiikka on kehittynyt jo pitkälle. On onnistuttu kehittämään ilman ohjelmointia toimiva robotti ja kauko-ohjattavat, ihmistä muistuttavat, robotit ovat käyneet jo vanhanaikaisiksi. XCR-1 erottaa hyvän ja pahan ja oppii virheistään ilman ohjelmointia neuroverkon avulla.
XCR-1:n luoja professori ja tekniikan tohtori Pentti O. Haikonen ei kuitenkaan tyydy tähän. Hän kertoo, että rahoituksen riittäessä muutamassa vuodessa voitaisiin kehitellä esimerkiksi älykäs rollaattori ikäihmisille.
– Vanhuksethan käyttävät nykyään rollaattoreita. Jos tulee pieni pätkäisy pään sisällä kauppareissulla, he ovat avuttomia rollaattorin kanssa. Jos rollaattoriin saataisiin hiukan älyä, se voisi kertoa kaupassa, mitä kaikkea piti ostaa ja miltä hyllyiltä asiat löytyisivät, Haikonen maalailee.
Robotti voisi myös pitää seuraa.
– Kun kaikki on ostettu, se voisi sanoa: "Nyt kaikki on ostettu, mennäänpä keittämään kahvit."
Päivitetty viimeksi klo 10.26. XCR-1 robotissa on joitain tietoisuuden ominaisuuksia, mutta Haikonen ei kutsuisi sitä vielä tietoiseksi.
Uusimmat
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:52
Ukraina: Venäjä iskenyt ohjuksilla Ukrainan energiaverkkoon – MTV seuraa sotaa
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:25
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa? Näin Orpon hallituksen leikkaustoimiin vastataan
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
09:44
Kärppiä vietiin pahanpäiväisesti – Lauri Marjamäki hämmästeli omiaan: ”En muista, koska tuollaisia on meille tullut”
-
09:19
Tämä emämoka muistetaan: ManU-tähtipelaaja pyysi pääsyä tv-haastatteluun – "Hävisimme minun takiani"
-
09:15
Suomalaistutkimus: Komea pankinjohtaja voi tienata hurjasti enemmän kuin vähemmän hyvännäköinen kollega – "Hyvästä ulkonäöstä on hyötyä"
-
08:56
Ruoaksi ja juomaksi kelpaava vilja voi käydä vähiin
-
Lataa lisää