Tiesitkö? Tukholman metro on yli sadan kilometrin pituinen taidegalleria

Nosta katse lattiasta, kun olet seuraavan kerran Tukholman metron kyydissä. Yhdeksälläkymmenellä asemalla sadasta on nimittäin esillä julkista taidetta.

Vuonna 1950 avattu Tukholman metro on valittu useaan kertaan yhdeksi maailman kauneimmista metroista. Ja syy on selvä; Ruotsin pääkaupungin metroasemilla vaalitaan julkista taidetta.

Yhdeksänkymmentä asemaa sadasta koristavat erilaiset taideteokset. Se tarkoittaa, että tunnelbanasta muodostuu yli sadan kilometrin pituinen taidegalleria.

Taustalla ajatus siitä, että taide kuuluu kaikille


Taide on ollut osa Tukholman metroa alusta asti, ja julkisen taiteen merkitystä alettiin pohtia Ruotsissa samoihin aikoihin metron rakentamisen kanssa. Asiaan vaikutti muun muassa Ranskassa tehty tutkimus, jonka mukaan pariisilaiset viettivät metrossa elinajastaan noin neljä vuotta. Miksi tätä aikaa ei voitaisi käyttää hyödyksi? 

Vuonna 1956 järjestettiin ensimmäinen kilpailu, jossa etsittiin taideteoksia metroasemille. Tämän jälkeen taiteesta on tullut keskeinen osa Tukholman metrojärjestelmää.

Tässä muutama esimerkki Tukholman metrotunnelin helmistä.


Solna

Kun laskeutuu alas rullaportaita Solnan asemalla, päätyy valtaisaan punaiseen luolaan. Vuonna 1975 avatun aseman rosoiset seinät räiskyvät sateenkaaren väreissä ja aseman ylle levittäytyvä katto on kirkkaanpunainen. Karl-Olov Björkin ja Anders Åbergin värikkäät kuvitukset kuvaavat 70-luvun Ruotsin tärkeitä yhteiskunnallisia puheenaiheita: maaseudun autioitumista ja ympäristöongelmia.

Högdalen


Högdalenin asemalla ei ole sisätiloja. Kylmällä laiturilla odottelu saattaa tuntua yksinäiseltä, ajatteli taiteilija Birgitta Muhr. Niinpä hän suunnitteli asemalaiturille kolme kookasta punaista tulppaania, joiden hän toivoi ilahduttavan matkustajia. Taideteos valmistui vuonna 2002.

Kungsträdgården


Kungsträdgårdenin asema koristeltiin ja vihittiin käyttöön vuonna 1977. Työtä johti maalari Ulrik Samuelson. Asema muistuttaa kirkkaine väreineen ja veistoksineen maanalaista puutarhaa. Taiteilija tahtoi aseman suunnittelun auttavan matkustajia ymmärtämään Kungsträdgårdenin pitkän ja arvokkaan historian puistona ja kulttuurielämän keskuksena.

Hallonbergen

Hallonbergenin asema on lasten suosikki. Aseman hauska nimi toi taiteilijakaksikko Elis Erikssonille ja Gösta Wallmarkille mieleen kesän, sadut ja leikit. He suunnittelivat veikeän aseman, jota koristavat lasten piirustukset. Asemalaiturilla voi myös hypätä ruutua.

Stadion

Stadionin asema koristeltiin ja vihittiin käyttöön vuonna 1973. Asema juhlistaa olympialaisia ja sen värimaailma lainattiin olympiarenkaiden väreistä. Vuoden 1912 Tukholman kesöolympialaiset olivat ensimmäiset Ruotsin isännöimät olympiakilpailut.

Thorildsplan

Vihreää linjaa palveleva asema sai ensimmäisen taideteoksensa vuonna 1975, kun taiteilija Huck Hultgrenin tekemä aurinkoa esittävä reliefi ripustettiin raiteiden taakse. Lisää taidetta saatiin vuonna 2008, kun Lars Arrheniuksen kaakeleista rakentamat videopelihahmot ottivat aseman seinät haltuun.


Lähde: Konstspåret

***


Lue myös:

    Uusimmat