Tiesitkö nämä faktat suomalaisista ja viinasta?

Pullo Kossua ei ole suomalaisen ensimmäinen valinta. Lue, miten alkoholinkäyttö maassamme on muuttunut THL:n Alkoholijuomien kulutus 2010 -tilaston mukaan.

Kulutus vähentynyt

Suomalaisetko muka persoja alkoholille? Ei, jos katsoo kolmea viime vuotta, jolloin kokonaiskulutus on vähentynyt vuosi vuodelta. Vuonna 2010 se oli sataprosenttisena alkoholina kymmenen litraa asukasta kohti. Vuoden 2004 veronalennusta edeltäneelle tasolle ei silti ole vieläkään laskeuduttu.

Kalja maistuu paremmin kuin viina

Suomalaiset valitsevat mieluummin mietoja kuin väkeviä alkoholijuomia. Väkevien kulutus on vähentynyt yli kolmanneksella sitten 1970-luvun.

Keskioluen osuus kaikesta tilastoidusta alkoholinkulutuksesta on 46 prosenttia, kun taas väkevät yltävät noin 25 prosenttiin. Miedot viinit kahmaisevat potista 17, lonkerot kuusi ja siiderit viisi prosenttia.

Juominen tapahtuu kotona

Vähittäiskulutuksen eli Alkosta ja muista kaupoista ostettavan alkoholin osuus myynnistä on 86 prosenttia. Anniskelupaikat jäivät 14 prosenttiin. Viimeisen vuosikymmenen aikana niiden osuus on laskenut sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Ihmiset ryypiskelevät siis mieluummin kotona kuin ulkona baarissa tai ravintoloissa.

Lähde: THL, Alkoholijuomien kulutus 2010 (Stakes)

Lue myös:

    Uusimmat