Tiesitkö, että tämä esine saattaa olla hotellihuoneen likaisimpia?

Harva nainen pakkaa lomalle lähtiessään mukaan oman hiustenkuivaajan, löytyyhän sellainen todennäköisesti joka tapauksessa hotellihuoneesta. Asiaa saattaisi harkita uudelleen, jos tulisi ajatelleeksi, millainen pöpöpesäke kyseinen laite saattaa olla.

Katso yllä olevalta videolta, miten näppäimistö siivotaan helposti muruista.

Yhdysvaltalainen ABC News selvitti hotellihuoneiden siisteyttä mikrobiologi Chuck Gerban kanssa. Selvitystä varten he ottivat näytteitä yhdeksästä hotellista Los Angelesin alueella.

Joukossa oli niin kalliita, keskihintaisia kuin halpojakin majoituksia. Syyniin joutuivat esimerkiksi vessat, lavuaarit, juomalasit ja silitysraudat.

Kuudessa yhdeksästä testatusta kylpyhuoneen lavuaarista löytyi bakteereja liiallinen määrä. Yhdessä kolmen tähden hotellissa pöpömäärä oli vähäisempi, mutta silti sieltä löytyi ulosteperäisiä kolibakteereja sekä MRSA-bakteeria.

Toisaalta vessat itsessään eivät oikeastaan olleet juuri sen likaisempia kuin tavallisessakaan kodissa, toisin kuin moni ehkä kuvittelee.

Sen sijaan pöpöjä löytyi sellaisistakin paikoista, joita harva tulee ajatelleeksi. Esimerkiksi eräässä viiden tähden hotellissa bakteerimäärät olivat hyvin korkeita niinkin ”viattomassa” esineessä kuin huonepalvelun menussa. Myös hiustenkuivaaja nousi yhdeksi yllättäjäksi.

– Täytyy varmaan olla olemassa joitain hiustenkuivaajalla tehtäviä asioita, joista minä en ole tietoinen, koska jotkut niistä olivat melko tautisia, Gerba on kommentoinut.

Selitys hiustenkuivaajan likaisuuteen saattaa piillä siinä, että niiden ei yksinkertaisesti mielletä olevan niin usein puhdistuksen tarpeessa. Saattaa siis kulua pitkäkin aika ennen kuin kuivaaja desinfioidaan – pidempään kuin vessanpöntön tai lavuaarin kohdalla.

Lue myös:

    Uusimmat