THL on laatinut ohjeet Wuhanin alueelta Suomeen saapuville – kertoo myös, ettei kasvosuojista luultavasti ole hyötyä

Hengitysmaskit ovat loppu kaikista apteekkiketjun liikkeistä ympäri Suomen 3:55
Hengitysmaksit ovat lopussa Suomenkin apteekeista koronaviruksen pelon vuoksi. THL:n mukaan niille ei todennäköisesti ole tarvetta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on laatinut ohjeet Kiinan Hubein provinssista ja Wuhanin kaupungin alueelta Suomeen saapuville.

Jos epidemia-alueella matkustaneella ei ole taudinkuvaan kuuluvia oireita, erityistoimiin ei ole tarvetta. Taudin oireita ovat kuume, yskä ja hengenahdistus 14 vuorokauden kuluessa alueelta lähdön jälkeen.

Sen sijaan jos epäilee saaneensa uudenlaisen koronaviruksen aiheuttaman tartunnan, THL kehottaa ottamaan ensiksi puhelimella yhteyttä terveyskeskukseen tai matkavakuutuksen tiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Näin saa ohjeet hoitoon hakeutumisesta.

Henkilön tulee suojata suunsa ja nenänsä kertakäyttönenäliinalla yskiessä ja aivastaessa. Käytetty nenäliina heitetään välittömästi roskiin. Jos nenäliinaa ei ole, yksiä tai aivastaa tulee puseron hihan yläosaan, ei käsiin.

Toppuuttelee intoa hankkia kasvosuojia

THL toppuuttelee myös ihmisten intoa ostaa paperisia suu-nenäsuojuksia. Sen mukaan terveet henkilöt, kuten matkailijat ja asiakaspalvelutyötä tekevät, eivät todennäköisesti hyödy niistä.

Sairastuneiden voi kuitenkin olla hyödyllistä niitä käyttää, jotta terveydenhuollon henkilökunta ja muut sairastuneen lähikontaktit suojautuvat tartunnalta.

Lue myös:

    Uusimmat