Huumeiden käyttö on kasvussa pääkaupunkiseudulla ja alueen läheisyydessä. Etenkin kokaiinin käyttö on lisääntynyt.
Muualla Suomessa huumeiden käyttömäärät ovat pysyneet tasaisempina. Tämä ilmenee THL:n jätevesitutkimuksesta.
Amfetamiinia käytetään enemmän kuin kokaiinia. Sitä käytetään vähemmän kuin vuonna 2020, jolloin sen käyttö oli ennätyksellisellä tasolla.
Suurissa kaupungissa amfetamiinin käyttö on lisääntynyt hieman vuodesta 2022.
– Lainvalvontaviranomaisten laajat huumetakavarikot ja kiinniotot vaikuttivat keväällä 2021 selkeästi huumetilanteeseen. Muutos on näkynyt ennen kaikkea amfetamiinin käytössä. Kokaiinin käytön osalta vaikutukset jäivät puolestaan väliaikaisiksi, THL:n yksikönpäällikkö Teemu Gunnar arvioi tiedotteessa.
– Amfetamiinin käytön vähentyminen näkyy myös yhteiskunnallisissa lieveilmiöissä, kuten huumerattijuopumusten määrän vähenemisenä kahden viime vuoden aikana. Kokaiinin voimakas käytön kasvu ei puolestaan ole vielä näkynyt vastaavalla tavalla muissa tilastoissa. Tämä viittaa, että kyseisiä huumeita käyttävät ainakin osittain eri ryhmät. Kokaiinin käyttö painottuu voimakkaasti viikonlopuille, Gunnar jatkaa.
Kokaiini on Suomen stimulanttihuumeista suosituin.
– Stimulanttien käytön osalta Suomi on selkeästi jakautunut. Etenkin pääkaupunkiseudulla stimulanttien käyttö on runsasta ja jälleen kasvusuunnassa, mutta useissa kaupungeissa tilanne on ollut varsin tasainen. Kokaiinia on tyypillisesti käytetty näissä kaupungeissa hyvin vähän tai ei laisinkaan, sanoo kehittämispäällikkö Aino Kankaanpää THL:stä tiedotteessa.
Ekstaasia käytetään enemmän suuremmissa kaupungeissa kuin pienemmissä kaupungeissa. Metamfetamiinia käytetään vähemmän kuin vuosina 2016 ja 2017.
Nyt julkaistun jätevesitutkimuksen näytteet kerättiin 27 kaupungista viime vuoden marras-joulukuussa. Helsingistä, Turusta ja Tampereelta näytteitä otettiin myös tämän vuoden maaliskuussa.
Uusimmat
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
Lataa lisää