THL aikoo eriyttää rokotetutkimuksen ja rokotteiden hankinnan selkeämmin – yhtenä vaihtoehtona rokotetutkimuksen yhtiöittäminen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo, että se eriyttää rokotetutkimuksen ja rokotteiden hankintaan liittyvän toimintansa selkeämmin toisistaan.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti esitti perjantaina, että lääkeyhtiöiden rahoittama rokotetutkimus ja rokotteiden hankintaa koskeva päätöksenteko tulisi erottaa toisistaan entistä selkeämmin.

THL:n mukaan jo aiemmin rokotetutkimus on siirretty kokonaan eri osastolle kuin hankintaan liittyvä asiantuntija- ja valmistelutyö.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoi perjantaina tiedotteessa, että yksi vaihtoehto toimintojen eriyttämiseksi entistä selkeämmin toisistaan on rokotteita koskevan tutkimustoiminnan yhtiöittäminen.

–  THL:ssä on jo valmisteltu toimintojen eriyttämistä entistä selkeämmin toisistaan. Olemme tutkineet eri vaihtoehtoja, joista yksi on rokotteita koskevan tutkimustoiminnan yhtiöittäminen, Tervahauta sanoo.

Hänen mukaansa tämäntyyppiset muutokset eivät tapahdu hetkessä, ja yhtiöittäminen vaatii sosiaali- ja terveysministeriön tuen edetäkseen.

Pöysti: On keskeistä, miltä valmistelu ja päätöksenteko näyttävät ulkoa

Oikeuskansleri Pöystin mukaan THL:n riippumattomuutta rokotehankinnoissa on vahvistettava. Pöysti edellyttää, että THL:n ohjauksesta vastaava sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy asiassa toimiin.

THL tekee lääkeyhtiöiden rahoittamaa rokotetutkimusta ja osallistuu samanaikaisesti hankintaan asiantuntijana ja valmistelijana. Joissain tapauksissa THL myös tekee itse hankintapäätöksiä.

Oikeuskansleri Pöysti totesi päätöksessään, että asetelma on herättänyt epäilyksiä rahoituksen vaikutuksesta hankintapäätösten asianmukaisuuteen.

Otamme oikeuskanslerin näkemykset vakavasti

Päätöksestä ilmenee, että taustalla on Ilta-Sanomien viime kesänä julkaistu artikkeli, jossa muun muassa kerrottiin, että THL saa miljoonien tutkimusrahoitusta yhdeltä lääkeyhtiöltä.

Lehden mukaan kyseisen lääkeyhtiön rokotteiden määrä kansallisessa rokotusohjelmassa kasvoi samalla merkittävästi. Artikkelin mukaan yhtiön ja THL:n tutkimusyhteistyö alkoi 2009, ja tästä alkaen yhtiö on rahoittanut THL:n pneumokokkirokotetutkimusta useilla miljoonilla euroilla.

Pöystin mukaan ei ole kuitenkaan syytä epäillä, etteivätkö ministeriö ja THL pystyisi turvaamaan hankintojen valmistelun ja päätöksenteon puolueettomuutta.

Oikeuskanslerin mukaan riippumattomuus ja sen arvioitavuus on pyritty varmistamaan muun muassa rakenteellisilla ratkaisuilla ja avoimuudella. Keskeistä on kuitenkin myös se, millaiselta valmistelu ja päätöksenteko näyttävät ulkoapäin tarkasteltaessa.

–  Otamme oikeuskanslerin näkemykset vakavasti. Käymme tilanteen läpi STM:n kanssa ja ryhdymme tarvittaviin toimiin, THL:n pääjohtaja Tervahauta sanoo.

Blogikirjoitukset aiheuttaneet hämmennystä

Päätöksessään oikeuskansleri Pöysti nosti myös esille vuosina 2016 ja 2017 THL:n verkkosivulla ilmestyneet THL:n infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikön yksikönpäällikön blogikirjoitukset ikäihmisten pneumokokkirokottamisesta.

Ilta-Sanomien viime kesänä ilmestyneestä artikkelista ilmeni, että kirjoitukset olivat aiheuttaneet hämmennystä infektiolääkäreiden keskuudessa ja ne oli koettu ristiriitaisiksi THL:n virallisten rokotesuositusten kanssa.

–  Sen vuoksi pyysin ministeriöltä selvitystä myös menettelyistä, joilla varmistetaan THL:n valmistelussa ja ohjauksessa käytettävän viestinnän ja asiantuntijaviestinnän luotettavuus, Pöysti sanoo päätöksessään.  

Lue myös:

    Uusimmat