Pikaluistelutähti ja Pekingin kaksinkertainen olympiavoittaja Nils van der Poel paljasti harjoituspäiväkirjassaan, että motivoi itseään juomalla kahdeksan olutta. Therese Johaug reagoi ruotsalaisen motivoimiskeinoon.
Van der Poel paljasti päiväkirjassaan, että käyttää 5-2-mallia, jossa hän harjoittelee viisi päivää peräkkäin ja lepää sitten kahden päivän ajan. Johaug on tutustunut ruotsalaisen harjoitussysteemiin.
– En joka sivua, mutta olen silmäillyt sitä. Minä harjoittelen mielummin kolme tuntia päivässä ja saan siten jonkin verran vapaata päivään, Johaug kertoi Expressenille.
Van der Poelin vapaapäiviin kuuluu hauskanpitoa ystävien kanssa ja hän joi omien sanojensa mukaan kuntokaudella olutta kuin kuka tahansa 25-vuotias.
– Jos jokin motivoi minua, ajattelin sen olevan hyvästä. Joskus tarvitsin vain yhden oluen, joskus kahdeksan olutta, Van der Poel kertoi.
Johaug on samoilla linjoilla van der Poelin kanssa, että hän tarvitsee samanlaisia hetkiä. Juomavalinta on tosin eri.
– Rehellisesti sanottuna tarvitsen sitä itsekin. Vuosien kuluessa olen huomannut, että minulle on tärkeää olla normaalia elämää siinä sivussa. Siitä on tullut entistä tärkeämpää olla perheen sekä ystävien kanssa ja ottaa joskus lasi punaviinia ruuan kanssa, Johaug sanoi.
– Se merkitsee minulle paljon, että pääsen välillä kokonaan irti maastohiihdosta, Johaug jatkoi.

