Therese Johaug juoksi käsittämättömän ajan Bislettillä – jätti erikoisen kirittäjän taakseen

Norjan tähtihiihtäjä Therese Johaug nähtiin torstai-iltana juoksuradalla. Oslossa Impossible Games -tapahtumassa 10 000 metriä juossut Johaug tykitti radalla ajan, jolla olisi alittanut viime syksyn Dohan MM-kisarajan.

Johaug juoksi kilpailussa yksin. Hänellä oli kirittäjänään valojänis, joka osoitti hänelle oikeaa juoksutahtia. Valojänis oli säädetty kulkemaan radan ympäri Dohan MM-rajaan, eli 31.50 loppuaikaan vievää tahtia. 

Johaug kuitenkin jätti valojäniksen tahdistaan ja pysäytti kellon aikaan 31.40,69. Aika on 10 000 metrin kauden kärkiaika maailmassa.

Juoksijana vielä kokematon Johaug sanoi kisan jälkeen norjalaiselle NRK:lle saaneensa suurta hyötyä valojäniksestä. Johaug kertoi unelmoineensa MM-rajan alituksesta, mutta aika tuntui kuitenkin todella kovalta. Johaug oli viime vuonna juossut Norjan mestariksi ajalla 32.20,87.

Huikeasta juoksusta huolimatta Johaug sanoi, ettei ole vaihtamassa lajia.

– Maastohiihto on minun lajini, mutta on hauskaa käydä myös juoksemassa. Alan olla vanha ja tarvitsen uusia inspiraation lähteitä.

Lue myös:

    Uusimmat