Thaimaan kuninkaan viisipäiväiset hautajaiset vaikuttavat matkailijoihin – paikelle odotetaan neljännesmiljoonaa surijaa

Kuninkaan hautajaiset hiljentävät Thaimaata alkavalla viikolla.
Viisi päivää kestävien hautajaismenojen tärkein päivä on torstai, jolloin kuningas polttohaudataan suurten seremonioiden saattelemana Bangkokissa.

Lähes jumalan asemaan nostettu kuningas Bhumibol Adulyadej hallitsi Thaimaata seitsemällä vuosikymmenellä. Hänen kuolemastaan viime vuoden lokakuussa alkoi vuoden kestävä suruaika, jonka aikana thaimaalaisia on muun muassa kehotettu pukeutumaan tummiin vaatteisiin ja välttämään riehakasta juhlintaa.

Vaikka tiukimmat ohjeet eivät koske matkailijoita, kunnioittava käytös on tärkeää erityisesti hautajaisviikolla.

– Ehkä turistikohteissa, joissa on paljon ulkomaalaisia, hautajaiset näkyvät vähemmän, mutta samat ohjeistukset esimerkiksi pukeutumisesta ja käyttäytymisestä pätevät sielläkin, kertoo Suomen Thaimaan-suurlähettiläs Satu Suikkari-Kleven.

Selfieiden ottaminen kielletty

Kuoleman jälkeen kuninkaan ruumis siirrettiin palatsiin Bangkokiin, missä yli 12 miljoonaa ihmistä on käynyt muistamassa häntä vuoden aikana.

Hautajaisten on kerrottu maksavan noin 76 miljoonaa euroa, ja niihin odotetaan neljännesmiljoonaa surijaa.

Seremonioita varten kaupunkiin on rakennettu suuri hautajaisalue. Kuninkaan ruumis asetetaan alueen keskellä olevaan, 50 metriä korkeaan paviljonkiin, jossa se tuhkataan torstai-iltana. Hautaroviota vahtii kaksi patsasta, jotka esittävät kuninkaan lempikoiria.

– Seremonioissa korostuu Thaimaassa perinteinen uskomus kuninkaan jumalallisista yhteyksistä. Uskotaan, että kuningas on tullut vuorelta, joka on buddhalaisuuden keskeisiä paikkoja, ja että hän palaa sinne nyt kuoltuaan. Hautajaisalueen rakennelmat symboloivat tätä, lähettiläs Suikkari-Kleven kertoo.

Hotellit hautajaisalueen lähellä on varattu täyteen, ja ihmisjoukkojen odotetaan alkavan kerääntyä alueelle jo varhain keskiviikkona.

Seremonioissa kaikkien on pukeuduttava mustaan ja muun muassa farkut ja hihattomat paidat on kielletty. Samoin pannassa ovat "tiukat" vaatteet ja "luonnottomat" hiusvärit. Myös selfieiden ottaminen on tiukasti kielletty.

Poika kruunataan hautajaisten jälkeen

Hautajaisten jälkeen kuninkaan poika Maha Vajiralongkorn, 65, kruunataan virallisesti, mutta päivää ei ole vielä ilmoitettu.

Suikkari-Klevenin mukaan monet toivovat, että hautajaisten jälkeen päästäisiin palaamaan normaaliin arkeen myös poliittisesti ja esimerkiksi sotilashallinnon valtaantulon jälkeen vuonna 2014 asetettuja rajoituksia kokoontumisvapauteen purettaisiin.

Hyvänä merkkinä voi pitää sitä, että uudet vaalit aiotaan järjestää ensi vuoden marraskuussa.

– Monet toivovat, että nämä asiat yhdessä vaikuttaisivat siihen, että poliittinen toiminta pikku hiljaa pääsisi käynnistymään normaalisti.

Lue myös:

    Uusimmat