Thaimaa ei päästä marjanpomijoita vieläkään Suomeen – kesän marjasadot uhkaavat jäädä keräämättä

Osa lakkasadosta menee hukkaan, kun poimijoiden tulo Suomeen viivästyy 2:06
Katso myös video: MTV Uutiset kertoi kesän lakkasadon jäävän keräämättä poimijoiden viivästymisen vuoksi.

Luonnonmarjojen poiminnan osalta ollaan hilkulla, onko thaimaalaisten poimijoiden saapuminen Suomeen liian myöhäistä. 

Työ- ja elinkeinoministeriön työvoiman maahanmuutto- ja kotouttamisyksikön hallitusneuvos Olli Sorainen kertoo STT:lle, että Thaimaan työministeriön päätös thaimaalaisten marjanpoimijoiden päästämisestä Suomeen on lykkääntymässä.

Alkuperäisen tiedon mukaan Thaimaan päätöksen piti tulla kuluvan viikon perjantaina.

Työ- ja elinkeinoministeriön torstai-iltapäivänä saamien tietojen mukaan päätös kuitenkin lykkääntyy. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta.

– Thaimaan viranomaiset ovat ilmoittaneet aiemmin kesä- ja heinäkuun aikana useita erinäisiä perjantaipäiviä, jolloin päätöksen pitäisi olla odotettavissa, Sorainen huomauttaa.

Valtioneuvoston keskiviikkona julkaiseman taustamuistion mukaan Suomen Bangkokin-edustuston viisumitoimintojen uudelleenkäynnistämiseen menisi aikaa kaksi viikkoa.

Soraisen mukaan viisumikäsittelyn käynnistäminen voidaan saada nopeammin käyntiin.

– Suomen viranomaiset ovat olleet kovin myötäkarvaisia kaiken taloudellisen toimeliaisuuden edistämisen suhteen. Tästä johtuen myös viisumien käsittelyn suhteen on päästy parempiin aika-arvioihin, kuin mitä torstaina julkaistussa valtioneuvoston taustamuistiossa on mainittu, Sorainen sanoo.

– Tämän hetkisen tiedon mukaan viisumikäsittely saataisiin Bangkokissa ylös jopa viikossa. Se vain edellyttää keskeisesti sitä, että on jonkinlainen varmuus Thaimaan viranomaisilta saatavasta päätöksestä.

Marjanpoimijoiden lähtö Thaimaan käsissä

Suomen hallitus linjasi keskiviikkona useiden maiden maahantulonrajoituksista luopumisesta käytyään läpi tuoreita lukuja koronavirustilanteesta.

Linjaukseen kuuluu myös tiettyjen Euroopan ulkopuolisten kolmansien maiden matkailun vapauttaminen työn tai muun välttämättömän syyn takia.

Keskiviikkona tehty päätös astuu voimaan ensi viikon maanantaina. Päätös mahdollistaa suomalaisten yritysten töihin kutsumien marjanpoimijoiden pääsyn Suomeen.

Sorainen tiivistää, että marjanpoimijoiden matkaan lähtö on Thaimaan käsissä.

– Thaimaan viranomaisten päätöstä ei vielä ole, jolla taataan paikallisten marjanpoimijoiden saapuminen Suomeen. Heidän työministeriönsä kesäkuun alussa tekemä päätös on edelleen voimassa, ettei poimijoita päästetä vielä Suomeen tai Ruotsiin.

– Muutama viikko päätöksen jälkeen Thaimaan viranomaiset ilmoittivat, että varsinkin Suomen osalta päätöstä voidaan arvioida uudelleen, jos yritykset sitoutuvat tiettyihin Thaimaan viranomaisten asettamiin koronaviruksen hallitsemiseen liittyviin edellytyksiin, Sorainen kertoo.

Valtioneuvoston muistion mukaan keskeisimpiä edellytyksiä on, että yritykset kustantavat kaikki ylimääräiset koronasta aiheutuvat kulut, kuten sairausvakuutuksen ilman korvauskattoa, koronatestin Suomessa ennen paluuta Thaimaahan, mahdollisen viisumin pidentämisen kulut ja maksullisen paluukaranteenin Thaimaassa.

Lisäksi yritysten pitää sitoutua takaamaan noin 3 100 euron takuuansio jokaiselle poimijalle poiminta-ajasta ja poimintatuloksesta riippumatta.

Edellytyksiin on sitoutunut 16 yritystä alkuperäisestä 19 viisumikutsujasta.

Tiukka aikataulu edessä

Luonnontuotealan valtakunnallisen toimialajärjestön toiminnanjohtaja Birgitta Partasen mukaan luonnonmarjan poiminnan toimijat elävät kysymysmerkkien kanssa.

Maahan tulevan työvoiman osalta tilanne on monella tavalla avoin.

– Poimijoiden maahan saapuminen ja heidän töihin pääsemisensä ottaa joka tapauksessa aikansa. Olemme todella hilkulla sen osalta, onko ulkomaalaisten poimijoiden saapuminen liian myöhäistä. Satokausi kun on juuri käynnistymässä, erityisesti hillan ja mustikan osalta. Tilanne ei ole kovin hyvä.

Luonnonmarjojen poiminnassa on jouduttu valmistautumaan siihen, että jos thaimaalaisia poimijoita saapuu Suomeen, ei heitä välttämättä saada maahan läheskään koko kiintiötä.

Poimijoiden kiintiöksi on määritelty Thaimaassa 3 000 poimijaa.

– Ala ei jää tyhjän päälle, jos ulkomaalaista ei apua tule. Ison haasteen se kuitenkin luo kaikille. Asia ei kuitenkaan ole vain taloudellinen, vaan monisyinen. Yritämme ajatella tätä moniulotteisesti, Partanen pohtii.

– Lakalla pystytään kuitenkin tekemään tiliä joka tapauksessa. Kaikkien luonnonmarjojen sadoista on tulossa hyvät. Tottakai se on mielestäni todella nolo tilanne, että Suomesta voi pahimmillaan jäädä useiden satojen miljoonien eurojen edestä marjoja poimimatta, hän toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat