Tesla-kuski kaahasi "unten mailla" kovaa ylinopeutta – tapaus veti virkavallankin sanattomaksi

Teslalla ”unissaan” kaahannut mies on saanut syytteet ylinopeudesta sekä liikenteen vaarantamisesta.

Kanadalaismiehen kerrotaan kaahanneen Teslallaan Kanadassa, Albertan provinssissa, yli 140 kilometrin tuntivauhtia moottoritieosuudella, jossa nopeusrajoitus oli 110 km/h. Pahinta tilanteessa ei ollut kuitenkaan ajoneuvon nopeus vaan se, että molemmat etupenkkiläiset vaikuttaisivat olleen matkanteon aikana unten mailla.

Tapaus sattui asiasta kertovan The Guardianin mukaan iltapäivällä 9. heinäkuuta. Vasta 20-vuotiasta kuskia syytetään nyt sekä ylinopeudesta että liikenteen vaarantamisesta, ja hänen on määrä vastata tekosistaan oikeudessa joulukuussa.

Poliisin mukaan molemmat etupenkit oli säädetty kaahauksen aikana lepoasentoon. Molempien kyydissä olleiden henkilöiden epäillään olleen unessa, eikä kukaan siis ainakaan tarkkaillut ympäröivää liikennettä ikkunoiden läpi.

"Tämä vetää sanattomaksi"

Kun poliisi väläytti valojaan itsekseen kaahaavalle Tesla Model S:lle, sen vauhti kiihtyi tasan 150 kilometriin tunnissa edessä olevien autojen antaessa tietä. The Guardian ei kerro, kuinka poliisi sai auton lopulta pysäytettyä.

– Olen ollut poliisina yli 23 vuotta, ja suurimman osan ajasta liikennepoliisina. Tämä vetää sanattomaksi, tapausta todistanut lainvalvoja totesi CBC:lle.

Kanadalaispoliisi muistuttaa, että Teslan kaistoja ja ympäröivää liikennettä havainnoivia ominaisuuksia on tarkoitus käyttää ihmiskuskin tukena, ei korvaajana.

Tesla osaa myös itse muistuttaa ajajaa pysymään tarkkaavaisena. Jos kuski ei koske rattiin, auto alkaa huomauttaa asiasta toistuvasti 15 sekunnin välein. Mikäli varoitusäänet eivät saa ajajaa reagoimaan, Tesla laittaa hätävilkut päälle ja pysäyttää auton. Valitettavasti turvatoiminnot ovat kuitenkin jollain tavoin ohitettavissa, kuten useat tapaukset osoittavat.

Lue myös:

    Uusimmat