Tesla kuolisi, jos Elon Musk ei olisi sen toimitusjohtaja, sanoo Elon Musk
Maailman toiseksi rikkain mies voi joutua maksamaan miljardiluokan korvaukset osakkeenomistajille, mikäli hänet todetaan syylliseksi.
Teslan toimitusjohtaja Elon Musk on tällä viikolla joutunut vastaamaan vuoden 2016 SolarCity-kauppaa koskeviin syytöksiin.
Viisi vuotta sitten kalifornialaisyhtiö osti 100 prosenttia SolarCity-aurinkoenergiayhtiön osakkeista 2,6 miljardilla dollarilla. SolarCityn perustajat ovat Muskin serkkuja, ja hän itse toimi sekä Teslan että SolarCityn hallituksen puheenjohtajana ollen myös kummankin suurin osakkeenomistaja. Kumpikin yhtiö oli tuolloin taloudellisissa vaikeuksissa.
Muskin mukaan 85 prosenttia Teslan osakkeenomistajista tuki SolarCity-kauppaa. Hän kiistää painostaneensa ketään oston taakse. Teslaa vastaan nostetussa syytteessä kuitenkin väitetään, että taloudellisista syistä tehdyn rehellisen yritysoston sijaan kyseessä oli SolarCityn pelastaminen.
– Koska kyseessä oli osake osakkeesta -kauppa, ja omistin kummastakin yhtiöstä lähes täsmälleen samanlaisen siivun, en hyötynyt kaupasta taloudellisesti, Musk puolustautui.
Muskin mukaan hänellä on hyvin minimaalisesti vaikutusta muiden hallituksen jäsenten päätöksentekoon. Hän jääväsi itsensä äänestyksestä, jossa päätettiin yrityskaupoista. Hän kuitenkin kertoo suhteensa hallitukseen olevan hyvä.
– He tekevät paljon töitä ja ovat päteviä. Heiltä saa hyviä neuvoja ja he työskentelevät väsymättömästi osakkeenomistajien edun mukaisesti, Musk kehui.
Musk ei haluaisi olla Teslan toimitusjohtaja
Teslan on väitetty maksaneen SolarCitystä ylihintaa, mutta Musk totesi oikeudessa, että hän ei ollut mukana hintaneuvotteluissa, vaan niistä vastasi Teslan nykyinen hallituksen puheenjohtaja Robyn Denholm.
Lisäksi Musk sanoi oikeudessa, ettei edes pidä toimitusjohtajan jakkaralla istumisesta.
– Ennemminkin vihaan sitä. Käyttäisin aikani paljon mieluummin muotoilun ja rakentamisen parissa, sillä pidän niistä paljon enemmän, hän sanoi.
Hän kuitenkin näkee roolinsa välttämättömänä, koska muussa tapauksessa "Tesla suoraan sanottuna kuolisi".
Musk puolusti SolarCity-kauppaa vetoamalla siihen, ettei hänen tavoitteenaan ole koskaan ollut pelkän autoyhtiön luominen.
– Maailma on täynnä autovalmistajia. Sähköautoyhtiö on osa kestävää tulevaisuutta, kuten on myös aurinkovoima ja energian varastointi.
Muskin mukaan SolarCityn ostaminen oli tärkeää, jotta Tesla pääsi käsiksi teknologiaan, joka auttoi sitä luomaan energian varastointiin tarkoitetun Powerwall-tuotteensa.
Musk voi joutua pahimmassa tapauksessa korvaamaan osakkeenomistajille jopa koko SolarCity-kauppaa vastaavan summan. Vararikkoon joutumista hänen ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä Musk on maailman toiseksi rikkain ihminen 165 miljardin dollarin omaisuudellaan.
Lähteet: Reuters, The Wall Street Journal
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää