Mainos

Teräsbetoni ratsasti euroviisufinaaliin

Suomea edustava Teräsbetoni-yhtye on selvinnyt Eurovision laulukilpailun finaaliin Serbian Belgradissa.

Teräsbetonin kappale "Missä miehet ratsastaa" keräsi tarpeeksi puhelinääniä illalla pidetyssä ensimmäisessä semifinaalissa.

Suomen lisäksi jatkoon pääsivät myös Kreikka, Romania, Bosnia-Hertsegovina, Venäjä, Israel, Azerbaidzan, Armenia, Puola ja Norja.

Finaaliin päässeet maat kerrottiin satunnaisessa järjestyksessä. Niiden saamat äänimäärät kerrotaan vasta loppukilpailun jälkeen.

Toinen semifinaali on huomisiltana. Siitäkin jatkoon pääsee kymmenen maata. Lisäksi loppukilpailuun pääsevät suoraan isäntämaa Serbia sekä suurimmat rahoittajamaat Britannia, Saksa, Ranska ja Espanja.

Teräsbetoni esiintyy finaalissa numerolla kahdeksan

Teräsbetoni esiintyy lauantaina Eurovision laulukilpailun finaalissa Belgradissa numerolla kahdeksan.

Ensimmäisestä semifinaalista loppukilpailuun edenneiden maiden finaalinumerot arvottiin myöhäiseksi venyneessä lehdistötilaisuudessa yöllä.

Yhtyeen solisti Jarkko Ahola oli finaalipaikasta sekä huojentunut että onnellinen.

- Onhan se hienoa, että Euroopassa on edelleen paljon metalliväkeä, betonipomo hyrisi.

Teräsbetoni aloitti heti raivokkaan keskittymisen finaaliin. Mitään superjuhlia ei finaalipaikan varmistumisesta huolimatta ollut tiedossa.

- Juomme vähän olutta, ja siinähän se sitten onkin. Mitään erikoista emme ole suunnitelleet.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.