Tennistähdestä kovia syytöksiä – olisi osa valtavaa rikosvyyhtiä

Useat tennissivustot kertovat, että 31-vuotias italialaistähti Camila Giorgi on tutkinnan alaisena huijaamisesta väärennetyillä koronarokotetodistuksilla.

Tennis365 -sivuston mukaan Giorgi on osa valtavaa vyyhtiä, jossa tutkitaan rokotteiden vastaisen lääkärin toimintaa. Lääkäri olisi antanut väärennettyjä koronarokotetodistuksia lukuisille italialaisjulkkiksille, joiden joukossa olisi Giorgi.

Koronapandemia sulki maailman ja rokotetta vaadittiin matkustamiseen. Väärennetyt todistukset ovat antaneet Giorgille mahdollisuuden matkustaa ja kilpailla tennisturnauksissa kuten Australian ja Yhdysvaltain avoimissa.

Italian tennisliitto on jo saanut Vicenzan poliisilta tiedot tapauksesta. Nyt keskustelun aiheena on, että voidaanko Giorgi sulkea siksi ajaksi pois tennisotteluista, kun odotetaan mahdollista syytettä.

Giorgi pääsi Yhdysvaltain avoimissa toiselle ja Australian avoimissa kolmannelle kierrokselle. Hän on ollut korkeimmillaan WTA:n maailmanlistalla 26:ntenä. Giorgi on tällä hetkellä sijalla 66. 


Lue myös:

    Uusimmat