Teknologiayhtiö Uros Oy:n toiminnan kohtalonhetket Suomessa eivät koitakaan vielä.
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) oli aiemmin antanut Urokselle torstaihin asti aikaa toimittaa puuttuvat tilinpäätösasiakirjat vuoden 2019 tilikaudelta, tai sitä uhkaisi poisto kaupparekisteristä tai selvitystilaan määrääminen.
PRH:n mukaan asiakirjoista puuttuvat hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan ilmoitus yhtiön voittoa koskevasta yhtiökokouksen päätöksestä, tilintarkastuskertomus ja konsernitilintarkastuskertomus.
Uroksen hallituksen puheenjohtaja Jyrki Hallikainen pyysi torstaina lisäaikaa puuttuvien tilinpäätösasiakirjojen toimittamiselle, PRH kertoo. Lisäaikaa yhtiölle ilmaantuikin, mutta syynä on se, että PRH:n tilintarkastusvalvonnassa on vireillä asia tilintarkastajan määräämiseksi Urokselle.
– PRH:n päätös oli, että selvitystilaan määräämistä tai rekisteristä poistamista koskeva asia jätetään lepäämään, kunnes tämä mahdollista tilintarkastajan määräämistä koskeva asia on käsitelty loppuun, kertoo PRH:n lakimies Jussi Huolman.
Aikataulusta ei tietoa
Jos PRH määrää Uros Oy:lle tilintarkastajan, se jää odottamaan tilintarkastuskertomuksia. Jos taas tilintarkastajaa ei määrätä, voi PRH määrätä yhtiön selvitystilaan tai poistettavaksi rekisteristä.
Näin ollen Uros ehtii toimittaa puuttuvat asiakirjat vielä torstain jälkeenkin.
– Käytännössä se menee hallinto-oikeuskäytäntöön perustuen sillä lailla, että jos yritys ehtii toimittaa puuttuvat paperit ennen kuin se ehditään poistaa rekisteristä, ei sitä sitten voida poistaa, Huolman sanoo.