Työnantajat hyväksyivät teknologiateollisuuden neuvottelutuloksen – "Isoja kiistoja ei pitäisi tänään olla"

Teknologiateollisuuden työnantajat on hyväksynyt Teollisuusliiton kanssa saadun neuvottelutuloksen.

Teknologiateollisuuden työnantajien hallitus käsitteli neuvottelutulosta viikonlopun aikana ja hyväksyi sen yksimielisesti. Työehtosovun hyväksymisestä kertoi ensin Yle.

Teollisuusliiton hallinto oli aloittamassa neuvottelutuloksen käsittelyn kello 13. Liiton on määrä kertoa ratkaisustaan kello 16 pidettävässä tiedotustilaisuudessa.

– Tässä kohtaa on kyse käytännössä enää palkankorotusten koosta ja muodosta, eli mitään isoja kiistoja ei pitäisi tänään olla, MTV Uutisten politiikan toimittaja Juha Kaija sanoo.

Neuvottelutuloksen syntymisestä kerrottiin perjantaina, mutta sen sisältö ei ole vielä julkinen. Teollisuusliitto kertoo iltapäivän tiedotustilaisuudessa myös ratkaisustaan Kemianteollisuuden kanssa syntyneestä neuvottelutuloksesta.

Palkoista neuvoteltu pitkään

Teknologiateollisuuden työnantajien ja Teollisuusliiton työriitaa on pidetty työmarkkinakierroksen tärkeimpänä, koska muilla aloilla seuraillaan usein teknologiateollisuuden palkkaratkaisua.

Tekstikysymyksistä päästiin neuvottelutulokseen jo ennen joulua, minkä jälkeen on neuvoteltu palkankorotuksista. Neuvotteluihin haastetta on tuonut erityisesti korkea inflaatio, joka on lisännyt työntekijäpuolen painetta saada sovittua reiluista palkankorotuksista.

Valtakunnansovittelija teki jo viime viikolla työriidassa sovintoesityksen, jonka työnantajapuoli olisi hyväksynyt, mutta jonka Teollisuusliitto hylkäsi.

Teknologiateollisuuden työnantajilla on meneillään työriidat myös YTN:n ja Ammattiliitto Pron kanssa. YTN:n kanssa sovittelu jatkuu tänään.

Lisätty juttuun kello 14.06, että asiasta kertoi ensin Yle.

Lue myös:

    Uusimmat