Uudenlainen IoT-tekniikka tarjoaa tänä päivänä valtavasti mahdollisuuksia. Digitan asiantuntijan mukaan nykypäivän teknologia on niin pitkälle kehittynyttä, että jatkossa moni asia pystytään tekemään huomattavasti helpommin työpaikoilla ja kotona.
Kirjainyhdistelmä IoT viittaa sanoihin Internet of Things. Tällä termillä tarkoitetaan niin sanottua esineiden internetiä, joka merkitsee internetin yhdistymistä langattomasti erilaisiin koneisiin ja laitteisiin. Uudenlaiselle teknologialle on asetettu kovat odotukset tulevaisuuden varalle ja sen uskotaan tuovan helppoutta ja mukavuutta ihmisten arkeen sekä töissä että kotona.
– Nykypäivän teknologia tarjoaa etuja, joiden avulla voimme luoda aivan uudenlaisia palveluita ja uudenlaista liiketoimintaa. Näiden toteuttaminen ei ole aiemmin ollut teknologiarajoitteiden ja hinnan vuoksi mahdollista, Digitan IoT-palveluiden johtaja Ari Kuukka toteaa.
Digita on lanseerannut Suomessa uudenlaisen tiedonsiirtoverkon, joka on suunniteltu nimenomaan IoT-tiedonsiirron tarpeisiin.
– Vanhat ratkaisut ovat olleet melko raskaita. IoT-tekniikkaan käytetyt päätelaitteet ovat sitä vastoin hyvin pieniä ja perinteisiin mobiiliratkaisuihin verrattuna yksinkertaisia ja erittäin energiatehokkaita. Muun muassa tätä kautta uudenlainen tekniikka on tullut kustannustehokkaaksi, Kuukka toteaa.
IoT-tekniikka valloittaa maailmaa
Maailmalla IoT-teknologia on otettu yhtä suurella innolla vastaan kuin Suomessakin. IoT-teknologiaa kehitetään nyt vauhdilla, sillä vihdoin on päästy siihen pisteeseen, että pienilläkin yrityksillä on varaa tukeutua entistä älykkäämpiin ratkaisuihin arkipäiväisten pulmien äärellä.
