LG valmistelee parhaillaan rullattavien oled-näyttöjen tuomista markkinoille. LG:n Korean Design Centerin johtaja Kangheui Cha kertoo Teknaville, että rullanäytön tekniikka on jo todettu toimivaksi.
- Teknisesti olemme edistyneet paljon. Olemme havainneet, että tekniikka toimii, mutta vielä menee aikaa kunnes näyttöjen kuluttajahinta on kohdallaan.
Chan mukaan rullattava näyttö on markkinoilla muutaman vuoden kuluttua. Sitä ennen LG tuo markkinoille joustavan yli 70-tuumaisen televisionäytön.
Rullattavien tv-näyttöjen haasteena on koko. Näytöistä ei pystytä vielä valmistamaan riittävän isoja, jotta ne kiinnostaisivat riittävän isoa osaa kuluttajista. Toinen haaste on näyttöjen kestävyys.
Chan mukaan rullanäyttö tuo kokonaan uusia mahdollisuuksia kodin sisustamiseen. Näyttö voidaan rullata näkyviin haluttaessa, eli sen saa piiloon kun televisiota ei katsota. Rullanäyttö on erittäin ohut, minkä takia se voi rikkoutua helposti.
LG kehittää parhaillaan myös läpinäkyviä tv-näyttöjä. Cha kertoo Teknaville, että näyttöjen läpinäkyvyyden taso on saatu tällä hetkellä noin 50 prosenttiin. Tämän takia näytöt eivät vielä tällä hetkellä sovellu kotikäyttöön.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää