Mainos

Tekaistut Airbnb-majoitukset veivät Maaritin tililtä tuhansia euroja – viheliäinen huijaus yllätti keskellä yötä: "Joku on keksinyt palvelun heikkoudet"

2:07
Myös esimerkiksi verkkohuutokaupoissa liikkuu huijareita, joiden tunnistaminen on vaikeaa. Uutisjuttu maaliskuulta.

Helsinkiläisnainen joutui viheliäisen Airbnb-huijauksen uhriksi. Kaukana ei ollut, että 3 300 euroa olisi kadonnut sen sileän tien.

Huippusuosittu Airbnb-nettipalvelu on tarkoitettu esimerkiksi oman asunnon vuokraamiseen kaupunkiin saapuvalle matkaajalle. 

Tähän tarkoitukseen palvelua on hyödyntänyt myös helsinkiläinen Maarit Palomäki. Nyt into ei kuitenkaan enää ole yhtä korkealla, sillä joku teki palveluun Palomäen nimissä kalliita varauksia, jotka Palomäki oli lähellä joutua maksamaan.

26. toukokuuta noin puolen yön aikaan Palomäen sähköpostiin alkoi virrata viestejä, joissa hänen kerrottiin varanneen useita majoituksia kotikaupungistaan Airbnb:n kautta.

– Tarkistin luottokorttini. Katevarauksia oli ehtinyt mennä 25 kappaletta. Veloitukset olivat yhteensä suunnilleen 3 300 euroa, Palomäki päivittelee.

"Joku on keksinyt palvelun heikkoudet"

Valetilit myivät öitä esimerkiksi suurten Scandic- ja Forenom-hotelliketjujen nimissä. Hinnat liikkuivat jopa yli 600 eurossa yötä kohti.

Palomäen mukaan kyseisten valetilien taustalla olevat huijarit olivat murtautuneet hänen omalle Airbnb-tililleen ja varanneet huippukalliita majoituksia.

Sisäänkirjaus oli merkitty samalle päivälle alle 12 tunnin päähän, joten majoituksia ei voinut enää perua itse palvelussa.

Airbnb:ssä on MTV Uutisten tarkistuksen perusteella yhä sunnuntaina 16. kesäkuuta varattavana useita huijauksilta vaikuttavia majoituksia. Poikkeuksellisen kalliit huoneistot on listattu palveluun aivan hiljattain, eivätkä ne ole keränneet lainkaan arvioita aiemmilta asukkailta.

– Joku on keksinyt palvelun heikkoudet, Palomäki miettii.

Airbnb ei ole kommentoinut tapausta MTV Uutisille.

Rahojen takaisin saaminen vaati omaa aktiivisuutta

Kamppailu 3 300 eurosta oli Palomäelle oma haasteensa. 

Heti tilanteen huomattuaan Palomäki laittoi viestiä Airbnb:n ylläpidolle. Mitään ei kuulunut, joten parin päivän päästä hän soitti englanninkieliseen asiakaspalvelunumeroon.

Huonoa englantia puhunut asiakaspalvelija lupasi Palomäelle, että rahat tullaan korvaamaan. Katevaraukset lähtivät kuitenkin luottokortilta, ja Palomäki uskoi menettäneensä rahat.

Yllättäen tämän viikon maanantaina rahat kuitenkin palasivat Palomäen tilille.

– Tosi moneen paikkaan on pitänyt olla yhteydessä, ja silti näytti, etten saa rahoja takaisin, Palomäki päivittelee.

Ikävä huijaus olisi voinut viedä Palomäeltä tuhansia euroja. Jatkossa hän aikoo suojella esimerkiksi luottokorttitietoja tarkasti.

– En laita maksukorttitietojani enää mihinkään. Näköjään turvajärjestelmä voi vuotaa ihan kuin seula, Palomäki lataa.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja