Espanjan Carlos Alcaraz on voittanut ensimmäisen tenniksen grand slam -mestaruutensa Yhdysvaltain avoimissa New Yorkissa Suomen aikaan varhain maanantaina.
19-vuotias voitti miesten kaksinpelin finaalissa Norjan Casper Ruudin erin 6–4, 2–6, 7–6 (7–1), 6–3.
Ruud oli kisan viidenneksi sijoitettu, ja Alcaraz oli sijoitettu kolmanneksi.
– Olen haaveillut tästä lapsesta asti, maailmanlistan ykköspaikasta, grand slamin voitosta, Alcaraz sanoi ja kertoi käyvänsä läpi erilaisia tunteita.
– Tämä on jotain, jota olen yrittänyt saavuttaa, kaikki minun, tiimini ja perheeni kova työ. Olen vain 19, ja vanhempani ja tiimini ovat tehneet kaikki suuret päätökset. Tämä on minulle erittäin, erittäin erityistä. Alcaraz nappaa voitollaan myös miesten maailmanlistan kärkisijan kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana.

