Teiniä puukotettiin pururadalla, liikuntarajoitteinen nainen surmattiin – erikoiset rikokset eivät silti pelota salolaisia: "Lasten päässä voi liikkua monenlaisia asioita tällaisen jälkeen"

0:14

Salossa on viime viikkoina todistettu muutamia merkittävää huomiota saaneita rikoksia. Paikalliset pitävät MTV Uutisten soittokierroksen perusteella kuitenkin jalat maassa, eivätkä tapahtuneet aiheuta suurempaa huolta.

Salon seudulla tapahtuneista rikoksista laajinta huomiota on saanut murhana tutkittu henkirikos, jossa 15-vuotiaan tytön ja parikymppisen miehen uskotaan surmanneen liikuntarajoitteinen nainen asuntoon. Poliisilla ei ollut tapaukseen liittyen uutta tiedotettavaa. Aiemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että teko on tehty astalolla, ja sitä tutkitaan murhana brutaalin tekotavan vuoksi.

Toinen Salossa tapahtunut rikos on teinitytön puukotus paikallisella pururadalla Isohärjänmäellä. Tuntematon mieshenkilö puukotti ja löi tyttöä, jonka vammat eivät kuitenkaan olleet hengenvaaralliset.

Kouluissa rauhallista

Soittokierros paikallisiin kouluihin, oppilaitoksiin ja päiväkoteihin paljastaa, että tapaukset eivät ole aiheuttaneet minkäänlaista hysteriaa.

Erään koulun rehtori arvioi, että puukotuksen uhriksi joutunut oli tuttu, mutta ainakaan koulun lasten joukossa ei ole syntynyt ei ole hänen tietojensa mukaan syntynyt keskustelua. Hän ei kuitenkaan sulje pois, että lapsille tulisi uutisoinnista pelkotiloja. Jos pelkoja ilmenee, niihin reagoidaan suhteuttamalla tilanne lapsen mielessä.

– Voi kuvitella, että lapsen päässä voi monenlaisia asioita liikkua tällaisen asian jälkeen, rehtori pohtii.

Hän kuitenkin painottaa, että tapaus ei ole aiheuttanut mitään ”paniikkimielialaa”, vaan valitettava ja pelottavakin tapaus on ymmärretty yksittäisteoksi.

Oppilaille tarjottu tukea

Toisesta koulusta kerrotaan, että koulun oppilaille on laitettu viesti siitä, että nämä voivat lähestyä oppilashuoltohenkilöstöä mahdollisten huoltensa kanssa. Mitään laajempaa pelon tunnetta ei kuitenkaan ole ollut havaittavissa.

Toisaalta koulun rehtori pohtii, että mahdollisesti murhatutkinta herättää enemmän kiinnostusta kuin pahoinpitelyrikos. Sitä koskeva tutkinta voi viedä huolta pois pahoinpitelystä.

Myös paikallislukiosta arvioidaan, että edes huhuja pahoinpitelytapaukseen liittyen ei ole liikkunut koulussa.

Poliisi: Salolaiset osaavat suhtautua tapahtuneeseen

Salon murhan tutkinnanjohtaja Joni Saarimäki arvioi, että puhelinkierroksen tunnelmat vastaavat hyvin yleistä mielialaa. Salo on kohtuullisen kokoinen kaupunki, jossa toisinaan sattuu ikäviäkin asioita.

– Kaupunkilaiset osaavat suhtautua, vaikka nämä ovat aika poikkeuksellisia tapauksia, Saarimäki arvioi.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja