Teini pelkäsi musikaalisten lahjojensa menettämistä – lääkäri leikkasi aivokasvaimen tämän laulaessa
Lääkärit päättivät kokeilla erikoista lähestymistapaa leikatessaan tytön aivokasvainta, jotta eivät vahingossa vaurioittaisi tämän laulutaitoa.
Kira Iaconettin intohimona on laulaminen sekä lavalla esiintyminen. 19-vuotias Kira on esiintynyt koko pienen ikänsä näytelmissä ja musikaaleissa, mutta neljä vuotta sitten hän alkoi reagoida oudosti musiikkiin.
Hyvin epätyypillinen epilepsian muoto
Kira alkoi saada musiikkia kuunnellessaan tai laulaessaan kahden minuutin mittaisia ”kohtauksia” ja oli niiden jälkeen todella uupunut.
– Se oli kuin aivoissani oltaisiin käännetty jotain vipua. Yhtäkkiä olinkin sävelkuuro, en pystynyt prosessoimaan sanoja musiikin tahtiin, enkä pystynyt laulamaan, Kira kertoo Seattlen lastensairaalan haastattelussa.
Yhden tällaisen kohtauksen aikana hän yritti laulaa, mutta se oli äärimmäisen hankalaa, epäselvää ja sanat puuroutuivat.
Kira meni äitinsä kanssa neurologin puheille, joka kertoi, että tytön kohtaukset tapahtuvat ainoastaan silloin, kun hänen aivonsa alistuvat musiikille. Magneettikuvauksessa Kiran aivoista löytyi kasvain, joka painoi juuri auditiiviseen aivokuoreen aiheuttaen tytön kohtaukset.
Down-teini Arttu vakuuttaa musiikkitietämyksellään. Artikkeli jatkuu videon alla.
Tavoitteena poistaa kasvain ja säilyttää musikaalisuus
Lääkäri Jason Hauptman kertoo, että Kiran kasvain löydettiin tämän hyvin epätyypillisen epilepsia-tyypin vuoksi, joka aktivoituu ainoastaan musiikkia kuunnellessa tai laulaessa.
Hauptman työskenteli yhdessä muiden lääkäreiden ja Kiran kanssa laatiakseen leikkaussuunnitelman, jossa pystyttäisiin poistamaan kasvain tytön aivoista, mutta samalla säilyttämään hänen musikaalisuutensa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Kasvaimen sörkkiminen voisi vaikuttaa pysyvästi ääneeni ja koska tohtori Hauptman tiesi, kuinka tärkeää laulaminen ja näytteleminen on minulle, hän halusi olla hyvin varovainen kasvainta poistaessaan, Kira kertoo.
Hauptman päätyi suorittamaan aivoleikkauksen Kiran ollessa osittain hereillä. Tyttö nukutettiin ennen leikkausta, jotta lääkärit pääsivät käsiksi hänen aivoihinsa ja sitten hänet herätettiin laulamaan, jotta nähtäisiin ne aivojen osat, jotka ovat toiminnassa hänen käyttäessään musikaalisia lahjojaan.
– Fokuksemme ei ollut pelkästään poistaa hänen kasvaintaan, vaan tehdä myös hänen elämästään laadukkaampaa. Halusimme suojella asioita, joista hän välittää, kuten hänen intohimoaan tavoitella uraa musikaaleissa, Hauptman kertoo.
Laulava leikkauspotilas
Kiran leikkaus sujui jouhevasti, lääkäreiden tarkkaillessa hänen aivojaan ja poistaessa kasvainta samalla kun tyttö lauloi Weezerin Island in the Sun -kappaletta. Kun kasvain oltiin saatu poistettua, Kira nukutettiin jälleen, jotta leikkaus saatiin suoritettua loppuun.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
48 tunnin kuluttua leikkauksesta Kira lauloi ja soitti taas kitaraa sairaalasängyllään. Hauptmanin mukaan tytön ei pitäisi tarvita enää enempää leikkauksia.
– Suurin pelkoni ennen leikkausta oli, että kohtaukset tulisivat esiintymiseni tielle. Nyt haluan päästä takaisin lavalle ja esiintymään mahdollisimman pian, Kira kertoo.
Lähde: People
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää