Kun puheenaiheena on tee, Pirkko Arstilalla riittää mistä kertoa. Teen Ystävät ry:n perustajalle ja puheenjohtajalle tee on elämäntapa ja harrastus, josta oppii jatkuvasti lisää.
Pirkko Arstila hurahti teen maailmaan vuonna 2003. Innostuksen myötä vielä samana vuonna syntyi Teen ystävät ry, jonka imussa Arstila on sittemmin matkannut yhä syvemmälle teen kiehtovaan maailmaan.
Arstila puhuu mielellään teen nautinnollisuudesta − sekä ihanasta mausta että kauneudesta.
− Tee on mielestäni maailman visuaalisin juoma. Teen lehdet ovat äärettömän kauniita; toiset suuria kuin koivun lehdet, toiset pieniä, niittymäisempiä, Arstila kuvaa.
Arstila korostaa puhuvansa aidosta irtoteestä, ja vielä tarkemmin ottaen vähähapetetuista teelaaduista.
− Teepussissa teen visuaalisuus peittyy. Irtoteen myynti on lisääntynyt Suomessa, eli yhä useampi ihminen on aidosti kiinnostunut aidosta teestä, Arstila iloitsee.