Tee itse joulukoristeet – nauhakuusi

Jos haluat jo joulutunnelmaa kotiin ilman neulasia, tee nopeatekoinen ja kestävä joulukuusi nauhoista.

Nauhoista ja kankaasta askarreltu kuusi ei varise, ei tuoksu ja sen voi ripustaa seinälle myös ensi vuonna. 

Tarvitset

Vihreää kangasta, eri sävyjä

Erilaisia nauhoja

Rautalankaa

Sivuleikkurit

Tee näin

Revi kankaasta suikaleita joiden leveys on noin 3 cm. Leikkaa kangassuikaleista ja nauhoista alimmaista kerrosta varten paloja, joiden pituus on 50 cm, t,oista kerrosta varten paloja joiden pituus on 40 cm ja kolmatta kerrosta varten paloja joiden, pituus on 35 cm. 

Leikkaa rautalangasta alimmaista kerrosta varten pala, jonka pituus on 50 cm ja toista kerrosta varten pala jonka pituus on 40 cm.

Sido nauhat rautalankaan kaksinkerroin haluamallasi tavalla. Solmi nauhoja alimmaiseen kerrokseen siten, että niitä tulee noin 30 cm:n matkalle. Toiseen kerrokseen 23 cm matkalle.

Kiinnitä alimmainen kerros seinään ja keskimmäinen kerros siten, että kerrosten väliin jää noin 1 cm. Niputa ylimmän kerroksen nauhat yhteen kaksin kerroin taitettuna. Sido nauhat yhteen silkkinauhalla. Ja kiinnitä ylimmäinen kerros keskikerroksen yläpuolelle, siten että kerrosten väliin jää noin 1 cm.

Nauhat Sinelli

Kankaat Eurokangas



Lue myös:

    Uusimmat