TE: Tuhannet suomalaiset jonottavat pääsyään suomalaiseen Facebook-ryhmään – salainen ryhmä raotti oveaan viimeksi 3 vuotta sitten

Ryhmävoima FB:ssä – millaisia ryhmiä Facebookiin saa perustaa? 7:15

Suomalaiset ovat tunnettua jonotuskansaa. Tällä kertaa ei kuitenkaan jonoteta ämpäreitä, vaan Facebook-ryhmään pääsyä.

Talouselämä kertoo jutussaan suomalaisten perustamasta Eläinvideokerho Facebook-ryhmästä, johon jonottaa parhaillaan 4 000 ihmistä.

Ryhmän koko on 12 000 jäsentä ja viimeksi ovea uusille innokkaille jäsenille raotettiin kolme vuotta sitten. Facebook-ryhmässä jaetaan söpöjä eläinvideoita ja kommentoidaan niitä.

Ryhmän perustajat Enni Koistinen ja Susanna Tikkanen osallistuivat Talouselämän mukaan toissa viikolla Lontoossa Facebookin järjestämään ryhmien ylläpitäjien kokoontumiseen.

He kertovat Talouselämälle, että Facebookilla voisi olla opittavaa ryhmän toiminnasta, jossa tavoitellaan vain hyvää mieltä.

– Facebook voi oppia meiltä enemmän kuin me heiltä: emme halua kasvaa, emme halua rahaa, emmekä hae kaupallista yhteistyötä. Toimintamme rakentuu täysin pehmeän hyödyn ympärille, perustajat sanovat Talouselämälle.

Kilpailijoita syntynyt

Eläinvideot Facebook-ryhmä on salainen, eli tavallinen käyttäjä ei löydä sitä tekemällä Facebook-hakua.

Suuren suosion saavuttamana Facebookiin on kuitenkin perustettu alkuperäistä ryhmää mukailevia ryhmiä. Yksi tällainen on Eläinvideokerhon rinnakkaistodellisuus Facebook-ryhmä, jonka kuvauksessa kerrotaan, että ryhmä on tarkoitettu niille, jotka eivät alkuperäiseen ryhmään päässeet.

– Alkuperäinen Eläinvideokerho on sulkenut ovensa, joten tämä ryhmä on lohduksi niille, jotka eivät päässeet ajoissa sisään, ryhmän esittelytekstissä kerrotaan.

Yllä olevalla videolla Facebookissa työskentelevä Markku kertoo työstään. Lisäksi videolla keskustellaan Facebook-ryhmistä.

Lue myös:

    Uusimmat