Valtaosa Suomen työvoimatoimistoista on jo sitonut tämän vuoden palkkatukirahat täysin tai lähes täysin, vaikka vuosi on vasta puolessa välissä.
Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa työllisyysrahat loppuivat jo viime kuussa.
– Rahat loppuivat kesäkuun lopussa. 20 miljoonaa tarvittaisiin lisää, että nykytahti pystytään säilyttämään. Rahoittamatta on joka tapauksessa usean tuhannen henkilön tilanne, pelkästään tämän loppuvuoden osalta, sanoo Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen.
Paisunut työttömyys näkyy kuntien valtiolle maksettavina kymmenien miljoonien kuukausisakkoina.
– Turunkin kokoisessa kaupungissa puhutaan kymmenistä miljoonista sakkoeuroista vuositasolla, kertoo vastaava asiantuntija Pasi Ristilä Varsinais-Suomen TE-toimistosta.
Satoja kielteisiä starttirahapäätöksiä
Pääministeri Juha Sipilä kannustaa Microsoftin lamauttamia salolaisia ryhtymään nyt yrittäjiksi. TE-toimistoissa tilanne on kuitenkin tukala: yrittäjäksikään ei pääse.
– Starttirahan hakijoiden pettymys on ollut suuri. Ollaan jouduttu tekemään satoja kielteisiä päätöksiä pääosin määrärahasyistä, Ristilä jatkaa.
Kireää on myös muualla. Palkkatukirahojen arvioidaan loppuvan kesän lopussa monissa TE-toimistoissa. Valtaosalla TE-alueista tämän vuoden rahat on jo nyt sidottu kokonaan tai lähes kokonaan.
Pohjanmaan TE-toimistolla on jäljellä korvamerkittyä vähintään 300 päivää työmarkkinatukea saaneiden ja monialaisen työvoiman palvelukeskuksen asiakkaiden työllistämismäärärahaa sen verran, että raha riittää uusiin päätöksiin syyskuulle asti.
Lisäksi rahaa on varattuna nuorten sanssi-palkkatukeen, joka riittää elokuulle asti. Muiden tukien, mukaan lukien starttiraha, päätöksenteko jouduttiin lopettamaan jo toukokuussa.
– Koskaan aikaisemmin emme ole olleet tähän aikaan vuodesta näin niukassa tilanteessa, kertoo Pohjanmaa työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Helvi Riihimäki.
"Työttömien määrä ennätyksellisen korkea"
Lapissa työllisyydenhoidon tämän vuoden määräraha on sidottu "90:sti" johtaja Eija Sokeron mukaan. Työntekijöitä edustava luottamusmies on tilanteesta huolissaan.
– Te-toimistojen henkilöstö on joutunut erittäin haasteelliseen tilanteeseen, koska toimistojen vakituisen henkilöstön määrä jatkaa voimakasta laskuaan. Esimerkiksi Lapissa oli vuonna 2005 henkilötyövuosia 168 ja tällä hetkellä niitä on noin sata. Työttömien työnhakijoiden määrä on puolestaan tarkastelujaksolla vuonna 2006 lähtien alueellamme ennätyksellisen korkealla, kertoo luottamusmies Pertti Tikkala.
"Tilanne on hyvin vakava"
Kaakkois-Suomessa uskovat pääsevänsä "kesän yli".
– Tilanne on hyvin vakava ja perkaamme parhaillaan määrärahapäätöksiä jopa yksittäisten päätösten ja maksatusten tasolla, josko sieltä olisi edes jotain liikkumavaraa löydettävissä, vastaa alueen TE-johtaja Juha Kouvo.
Pohjois-Savossa viesti on sama.
– Nykyisillä pelimerkeillä ei pystytä estämään liukumaa pitkäaikaistyöttömyyteen, jos osaaminen ei vastaa kysyntää, kertoo johtaja Pasi Patrikainen.
Etelä-Savossa te-toimisto pyysi ministeriöltä lisärahaa saamatta sitä.
– Määrärahat on tällä hetkellä Etelä-Savossa lähes kaikki sidottu. Palkkatukiin käytettävän määrärahan arvioidaan riittävän elokuun loppupuolelle, arvioi johtaja Kari Joutsalainen.
Luvassa kylmää kyytiä
Samalta vaikuttaa Satakunnassa.
– Työllisyysmäärärahat on sidottu. Tilanne täällä on vaikea. Määrärahat on alkuvuonna kohdistettu nuoriin, vaikeimmin työllistyviin ja starttirahoihin. Laajempi tukityöllistäminen keskeytettiin huhtikuun alkupuolella ja viimeiset starttirahapäätökset tehtiin toukokuun lopulla, sanoo johtaja Juhani Sundell.
Tulevaisuus näyttää myös ankealta. Luvassa on kylmää kyytiä.
– Uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu työllisyysmäärärahamomentille seuraavat säästöt: -50 miljoonaa (v. 2016), -70 miljoonaa (v. 2017), -90 miljoonaa (v. 2018) ja -110 miljoonaa euroa (v. 2019), kiteyttää työ- ja elinkeinoministeriön talousjohtaja Mika Niemelä.
Uusimmat
-
18:39
Katri Helena paljastaa elämänkumppaninsa Tommi Liimataisen antaneen hänelle uran lopettamiseen liittyvän ohjeen: "Olisin itse voinut varmaan..."
-
18:34
MTV selvitti: Aselupien haku yleistynyt lähes koko Suomessa – yhdellä alueella jopa 25 prosentin kasvu
-
18:31
THL: Sähkötupakat houkuttelevat jo alakoululaisia
-
18:31
Syötkö mielestäsi terveellisesti? Moni nollaa vaikutukset tavallisella virheellä
-
18:19
Näistä syistä palkansaajilla alkoi keittää – hallitus on ehdottanut monia heikennyksiä etuuksiin ja oikeuksiin
-
18:16
Ukraina sanoo iskeneensä lentotukikohtaan Krimillä, miehityshallinto kiistää – MTV seuraa sotaa
-
18:15
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet on poikkeuksellinen hitti, joka voi voittaa Oscarin
-
18:14
Helena Petäistö joutui somekansan hampaisiin avauduttuaan Helsinki-Vantaan ulosmarssista: "Pakko etsiä uudet häävaatteet"
-
18:04
Venäläislähteet: Putinin maavoimien hyökkäykset "hysteerisiä ja heikkoja" – tykistökin ampuu suutareita
-
17:56
Vangit ovat muita sairaampia – yksi häiriö moninkertainen muuhun väestöön nähden: "Heidän on vaikea pärjätä vankilassa"
-
17:33
Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin vierailu Loviisassa sai aikaan yleisöryntäyksen: "Ihan hirveästi ihmisiä paikalla"
-
17:24
Pääministeri Orpo kutsuu työmarkkinajohtajat Kesärantaan: "Heillä on todella paljon osaamista, mutta heillä ei voi olla veto-oikeutta"
-
17:15
Mestis-avaukseen käynnissä huima kansanvaellus – metro täyttyi äänekkäistä Jokerit-kannattajista
-
17:02
Oppositio hiillosti hallitusta leikkauksista, veronkevennyksistä ja lisävelasta – Orpo: "Ei teidän jälkeenne jättämää velkaa kerralla voi leikata"
-
17:01
Mediamoguli Rupert Murdoch jää eläkkeelle 92-vuotiaana
-
16:58
Rallia uhkaa karu jama – Jari-Matti Latvalalta radikaali ehdotus
-
16:58
Talvi yllätti lappilaiset – asiakkaat jäivät hankien vangeiksi laskettelukeskuksessa: "En muista vastaavaa"
-
16:31
Oikeusministeri Leena Meri MTV:lle: Suomen lakia ja sharia-lain arvoja ei voi yhteensovittaa – "Maassa maan tavalla"
-
16:29
Etkö malta odottaa kynsilakan kuivumista? Ammattilaiset jakavat parhaat kuivauskikat
-
16:26
Uusi tutkimus: Näin Estonian kyljen repeämät hyvin todennäköisesti syntyivät
-
Lataa lisää