Tiilitaloon valittiin tiilihormi. Muitakin vaihtoehtoja tietysti on, mutta tässä saavutettiin kaksi asiaa: tiilihormi varaa lämpöä ja on hinnaltaan erittäin kilpailukykyinen.
Kun hormia lähdetään muuraamaan, aivan ensimmäiseksi lattialle pannaan bitumihuopakaistale, jolla hormi erotetaan lattialaatasta. Hormin alaosa muurataan saviuunilaastilla umpinaisesta tiilestä, joka varaa hyvin lämpöä. Alimmaksi jätetään nuohousluukut. Hyvän vedon varmistamiseksi laastipurseet pestään muutaman varvin välein pois märällä harjalla .
Tässä tapauksessa palomuuri oli hormin takana. Sinne laitettiin 10 mm paksu palovilla, joka tavallaan irrottaa hormin palomuurista. Tässähän tulee tapahtumaan lämpölaajenemista eri suuntiin - villa estää halkeamien syntymisen.
Pellit sijoitetaan lämpimän tilan puolelle mahdollisimman ylhäälle, jotta huonetilan puolelle saataisiin mahdollisimman paljon lämpöä varaavaa massaa.
Välipohjan eristeiden kohdalla tiili vaihdettiin reikätiileksi ja muurauslaasti normaaliksi muurauslaastiksi - M100/600. Näillä edettiin ylös saakka. Ullakolle jäävä osa täytyy rapata - jos sinne tulee halkeamia, ne näkyvät heti rappauksessa ja asukkaan tai palotarkastajan on helppo ryhtyä nopeasti korjauksiin.
Piipun yläpää viimeisteltiin pellityksellä. Se suojaa hormia säärasituksilta - ja ennen kaikkea pitää sen kuivana.
Tänä päivänä lähes jokaiseen uuteen omakotitaloon muurataan vähintään yksi, joihinkin useampiakin tulisijoja. Näistä noin 90% tehdään varaavaksi: varaava takka on paitsi mukava tunnelmanluoja, myös arvokas vara- ja lisälämmönlähde.
Paikalla muurattavat tulisijat muodostavat kaikista tulisijoista ehkä noin puolet. Syy on varmasti se, että hyvän lämmönvarauskykynsä ohella tiili mahdollistaa mitä erilaisimpien tulisijojen rakentamisen. Kun tiiliä on nykyään joka lähtöön, takka voidaan rakentaa talon muun hengen ja rakennuttajan toiveiden mukaiseksi. Muuratun tulisijan - etenkin kuorellisen - pintalämpötila ei koskaan nouse kovin kuumaksi. Se antaa hyvin miellyttävää, matalaa lämpöä.
Myös takka rakennetaan bitumihuovan päälle ja erotetaan palovillalla palomuurista. Runko muurataan umpinaisesta tiilestä saviuunilaastilla. Tulipesä muurataan tavallaan erillisenä kokonaisuutena takan sisään; siihen käytetään omia tiiliään ja laastejaan - tulitiiltä ja tulenkestävää laastiliimaa - ja sekin erotetaan lämpöelämisen rauhoittamiseksi villalla takan rungosta.
Takkaan tulee erilaisia holvauksia ja ylityksiä eri luukkujen kohdalle. Ne tehdään tulenkestävällä valumassalla, samoin takan laki. Paikalla muurattavassa tulisijassa käytetään rautaosia hyvin harvoin - tuskin milloinkaan. Rautahan elää hiukan eri tavalla kuin tiili.
Kuoriosaan käytettiin samaa belgialaista, käsinlyötyä tiiltä kuin rakennuksen julkisivuissa normaalilla muurauslaastilla ja irrotettiin rungosta palovillalla.
Paikalla muurattu tulisija kannattaa yleensä aina jättää tiilipinnalle - eli muurata puhtaaksi. Jos se sitten ajan mittaan näyttää nokeentuvan liikaa tai asukas muuten vain haluaa vaihtaa tyyliä, sen voi ylitasoittaa ja pinnoittaa - vaihtoehtoja löytyy rappauksesta kaakeliin.
Ensimmäisen tulen teon kanssa kannattaa olla maltillinen. Uunia tulee kuivattaa useita viikkoja luukut ja pellit auki, jotta ilma pääsee vapaasti kiertämään sen sisuksissa. Ilmaa voi myös lämmittää vaikkapa lämpöilmapuhaltimella. Kun sitten päästään valkean sytyttämiseen, poltetaan ensimmäisellä kerralla vain kourallinen pieniä tikkuja, seuraavalla kaksi kourallista. uusi tulisija vaatii huolellisemman sisäänajon kuin uusi auto!
Tällä varmistetaan se, että se muurauksen yhteydessä laastin mukana takkaan ja hormiin mennyt vesi saadaan haihdutettua. Uunin pysyy paremmin ehjänä. Aivan sama koskee pitkään käyttämättömänä ollutta uunia - vaikkapa kesämökillä: ensimmäinen tuli aina pieni ja varovainen, vaikka hengitys kuinka huuruaisi.