"Täysin epätodellista" – nuori norjalainen kaatui ja jysäytti mitaleille arvokisadebyytissään, Jari Isometsältä painava huomio

Harald Östberg Amundsen kaatui mutta saavutti silti MM-pronssia uransa ensimmäisessä aikuisten arvokisastartissa, Oberstdorfin 15 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa. 22-vuotias norjalaishiihtäjä piti temppua epätodellisena.

Amundsen oli väliaikapisteestä toiseen kärkisijoilla, mutta koki viimeisillä kilometreillä ikävän takaiskun pyllähdettyään alamäessä rajusti nurin.

– Katsoin tilanteen jälkeenpäin, se näytti koomiselta. Voin vain syyttää järjetöntä luistoa. Sain iskun kasvoihin, mutta selviydyin maaliin. Maalissa olin vähän suunniltani, koska menetin joitain sekunteja, Amundsen kertoi Aftonbladetin mukaan.

Kotvan kuluttua norjalainen meni kuitenkin suunniltaan ilosta nähtyään, että hänen aikansa riittäisi mitaliin.

– Tämä on täysin epätodellista.

– Mitali minulle on valtavan suurta.

Amundsen jäi hopeaa saavuttaneesta Simen Hegstad Krügeristä 15,4 sekuntia ja maailmanmestari Hans Christer Holundista 35,6 sekuntia – kaikki norjalaisia.

"Aamun lähetyksissä olisi puhuttu"

Amundsen on monelle perusseuraajalle ennalta varsin tuntematon nimi. Hän on hiihtänyt vain kolme maailmancupin osakilpailua, joista yhden tällä kaudella. Tammikuun lopussa hän oli Ruotsin Falunissa juuri 15 kilometrin vapaalla kahdeksas.

Aiemmin Amundsen oli ollut maailmancupissa joulukuussa 2019 Lillehammerin yhdistelmäkilpailussa 23:s ja joulukuussa 2018 Beitostölenin 30 kilometrin vapaan kilpailussa 30:s.

Yhtä Ruotsin Falunin maailmancup-osakilpailua lukuun ottamatta Amundsen oli hiihtänyt ennen MM-kisoja kilpaa tällä kaudella vain Norjassa. Vuosi sitten hän kuitenkin voitti alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa Oberwiesenthalissa kaksi kultaa – toinen 30 kilometrin vapaalta ja toinen viestistä – sekä saavutti myös MM-hopeaa ja -pronssia. Aiemmilta vuosilta Amundsenilla oli kolme juniorien MM-kultaa ja yksi -pronssi.

– Sellaiset ihmiset, jotka eivät seuraa hiihtoa niin tarkasti, eivät ymmärrä, että Amundsen on ihan äärettömän hyvä hiihtäjä ollut jo pidempään, viime vuonnakin. Mutta hän ei pääse maailmancupia hiihtämään, kun Norjassa on niin kovat kilpakaverit, Jari Isometsä sanoo ja viittaa maakiintiöihin.

Asiatuntija jatkaa, että jos Amundsen olisi suomalainen, hän olisi ollut ykköstykkimme luisteluhiihdossa jo viime kaudella.

– Aamun lähetyksissä olisi puhuttu, että meillä on mitalisauma Amundsenilla.

– Tämä kertoo siitä, miten karmean kova miesten hiihdon taso Norjassa on. Sieltä ei ole päästä hiihtämään, ja sitten kun pääsee, sieltä tulee näin kova kaveri, joka olisi ollut kova jo monissa muissa kisoissa. Eikä tämä ole ainut, siellä on näitä lisää.

"Jaksaa, jaksaa, jaksaa ja jaksaa"

Isometsä kuvailee Amundsenia olevan kevyen ruumiinrakenteensakin myötä viimeisen päälle luisteluhiihtäjä.

– Tänä päivänä tuollainen pehmeähkö latu kysyi kovaa kiipeämistä. Hänen ruumiinrakenteensa on kuin tehty tällaisiin olosuhteisiin.

– Norjassa hyvin pitkälle myös haetaan tuon tyyppisiä hiihtäjiä. (Naisten ykköstykillä) Therese Johaugilla on hyvin samanlainen, kevyt ruumiinrakenne. Jaksaa, jaksaa, jaksaa ja jaksaa vaan.

Oberstdorfin MM-hiihtojen päiväkohtaisen ohjelman näet tästä linkistä ja Suomen joukkueen tästä linkistä!

Lue myös:

    Uusimmat