Paista täydellisen mehevä pihvi televisiosta tutun huippukokki Gordon Ramsayn opeilla.
Huippukokki Gordon Ramsay neuvoo paistamaan pihvin sekä öljyssä että voissa. Tärkeintä on kokin mukaan paistaa liha huoneenlämpöisenä, kääntää sitä pannulla vain kerran ja antaa sen loppujen lopuksi vetäytyä kunnolla.
Täydellisen pihvin paistaminen Gordon Ramsayn neuvoilla:
1. Anna pannun kuumeta kunnolla. Jos pannu ei ole tarpeeksi kuuma, pihvi ei saa väriä. Jos pihvissä ei ole väriä, se ei maistu miltään.
2. Paista pihvi huoneenlämpöisenä, jolloin se on "rentoutunut" ja paistuu tasaisesti joka puolelta.
3. Kun pannu on kuuma, kaada siihen öljyä. Kun öljystä alkaa nousta hieman savua, heilauta pannua ja laita pihvi paistumaan.
4. Pihviä paistetaan 2,5-3 minuuttia per puoli. On erittäin tärkeää, että pihviä ei käännetä montaa kertaa paiston aikana.
5. Lisää paiston loppuvaiheessa pannulle mukaan myös muutama nokare voita. Kun voi sulaa, heitä sitä varovasti pihvin päällekin.
6. Jos pihvin reunoilla on rasvaa, paista myös reunoja hetken. Tämä onnistuu parhaiten käytämällä apuna esimerkiksi pihtejä.
7. Kun pihvi on paistunut, anna sen vetäytyä rauhassa hetken. Voit sivellä pihvin päälle vielä voita.
8. Älä leikkaa pihviä liian ohuiksi siivuiksi, koska liha jäähtyy tällöin nopeammin.
Mistä tietää, että pihvi on kypsä?
– Jos haluat nauttia pihvisi hieman raakana, paina pihviä varovasti sormillasi ja tunnustele sen vastusta. Pihvi on raaka, kun se tuntuu samalta kuin kämmenesi peukalon alapuolelta pehmeimmästä kohdasta
– Jos haluat nauttia pihvisi mediumina, toista sama, mutta kokeile nyt kämmentäsi hieman lähempänä peukaloa. Samanlainen pieni vastus pitäisi tuntua pihvissäkin.
– Jos haluat nauttia pihvisi täysin kypsänä, kokeile sormillasi kohtaa kämmenen alapuolelta (sama kohta, mistä kokeilisit pulssin). Kypsä pihvi tuntuu yhtä kiinteältä.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää