Tästä syystä lapsia kannattaakin hankkia vasta yli 30-vuotiaana

Tutkimusten mukaan myöhäinen synnyttäminen voi olla äidille hyvä asia.

Jo yli 35-vuotiaita naisia pidetään iäkkäinä synnyttäjinä. Tutkimusten mukaan äidin korkea ensisynnytysikä voi kasvattaa raskauden haittoja ja lisätä riskejä. Aikaisesta synnyttämisestä ei kannata kuitenkaan ottaa paineita – ainakaan, jos tätä viime syksynä julkaistua tutkimusta on uskominen.

Journal of Public Health-lehdessä ilmestyneessä Portugalin Coimbra yliopiston tutkimuksessa mitattiin 65-vuotiaiden naisten eliniänodotetta kolmen eri tekijän mukaan: Ensimmäisen lapsen synnyttämisen keski-iän, synnytyksen keski-iän ja teiniäitien prosenttiosuuden perusteella. Data kerättiin yhteensä 28 Euroopan Unionin maasta 9 vuoden ajalla.

Tutkijoille kävi ilmi, että mitä myöhemmin naiset hankkivat ensimmäisen lapsensa, sitä pidempään he elivät.

– Tutkimuksessa kävi ilmi, että keskimäärin naisilla, jotka saavat ensimmäisen lapsensa myöhemmin, on pidempi eliniänodote. Joten voi päätellä, että keskimäärin naisien, jotka saavat ensimmäisen lapsensa 30-vuotiaina, odotetaan elävän pidempään, kuin niiden, jotka saavat ensimmäisen lapsensa 20-vuotiaina, yksi tutkijoista, professori Aida Isabel Tavares selittää.

Sama todettu jo aiemmin

Samanlaisia tuloksia on saatu myös paikallisemmissa tutkimuksissa. Esimerkiksi tammikuussa 2017 American Journal of Public Health-julkaisussa ilmestynyt amerikkalaistutkimus selvitti, että naiset, jotka saivat lapsensa yli 25-vuotiaina, elivät 11 prosenttia todennäköisemmin 90-vuotiaiksi.

Myös tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että suhde oli lineaarinen: Mitä vanhempana ensimmäinen lapsi syntyi, sitä pidempään naiset elivät.

Kummassakaan tutkimuksessa ei olla kuitenkaan osattu selittää, mistä tämä johtuu. Tutkijoilla on kuitenkin teorioita.

Äidit usein terveempiä

Amerikkalaistutkimuksen yksi tutkijoista, Kalifornian yliopiston Aladdin H. Shadyab kertoo, että useimmiten naiset, jotka voivat saada vanhempana lapsia, ovat yleisesti terveempiä.

– Vanhempana synnyttäjänä lapsen syntymä voi johtaa sekä äidillä että lapsella komplikaatioihin, ja ne, jotka tekevät sen ja selviävät, ovat yleensä terveempiä, hän selittää.

Toisaalta useimmiten juuri korkeampien yhteiskuntaluokkien naiset hankkivat lapsia myöhemmin.

Lähteet: Brides, Global News

***


Lue myös:

    Uusimmat