Tästä syystä Helsinki ajautui palkkakaaokseen – työntekijöillä oikeuksia korvauksiin

Helsingin kaupunki aliarvioi uuden henkilöstöhallinnon järjestelmän käyttöönoton haasteet, käy ilmi Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Nina Grosin PowerPoint-esityksestä tänään.

– Emme ole onnistuneet tässä Sarastian HR-järjestelmän käyttöönotossa. Aliarvioimme muutoksen vaativuuden. Mitoitimme asiakaspalveluun ja palkkahallintoon lisähenkilöstä, mutta se ei ollut riittävä määrä. Nykytilanne ei ole missään tapauksessa hyväksyttävä, esityksessä luki.

Syyksi kerrotaan muun muassa se, että muutoksen mittakaava oli poikkeuksellisen suuri ja virka- ja työehtosopimusten moninaisuus asetti järjestelmälle omat vaatimuksensa.

Yhä yli sadan palkka maksamatta

Grosin esityksessä kerrotaan, että puhelinpalvelun vastaamisaika on nyt parantunut ja käsittelyajat ovat lyhentyneet. Silti ruuhkaa on. Viime torstaina sähköpostijonossa oli 1750 purkamatonta yhteydenottoa, kokonaan puuttuvia palkkoja oli 124 ja muita palkkavirheitä oli 4800 kappaletta. Tilanne on kuitenkin parantunut viikontakaisesta.

– Tämänhetkisen arvion mukaan vakauttaminen täysin normaaliksi kestää koko syyskauden, esityksessä kerrotaan.

– Jokaisessa palkka-ajossa syntyy uusia virheitä, koska kaikkia virhelähteitä ei ole tunnistettu eikä niihin ole päästy vaikuttamaan.

Tavoitteena on Grosin mukaan, että kokonaan puuttuvat palkat korjataan tulevaisuudessa kahdessa arkipäivässä ja muut virheet viidessä.

50 henkilöä lisää selvittämään sotkua

Esityksessä kerrotaan, että palkanlaskentaan on lisätty 50 henkilöä palkkavirheiden korjaukseen ja maksatukseen. Järjestelmää ollaan myös kehittämässä, ja järjestelmätoimittajan kanssa sovitaan järjestelmäuudistuksista ja niiden aikataulusta.

Esityksessä perustellaan myös pitkälti, miksi sotkun setvimiseen on hankittu konsulttiapua. Perusteluna on se, ettei muutoshanketta ole mahdollista toteuttaa puhtaasti oman henkilöstön voimin.

Viivästyskoron lisäksi mahdollisesti muita korvauksia

Esityksessä kerrotaan lisäksi että viivästyneistä palkoista maksetaan viivästyskorko.

Lisäksi palkanmaksun viivästyminen voi johtaa vahingonkorvaukseen, jos työntekijälle on syntynyt sen takia esimerkiksi korko- tai viivästyskorkokuluja, maksuhuomautus- maksumuistutus- ja perintäkuluja tai lainan perustamis- ja käsittelykuluja tai vastaavia maksuja.

Muusta henkilöstön huomioimisesta tai hyvityksestä ei ole päätöstä, ja asia vaatii esityksen mukaan vielä valmistelua.

Lue myös:

    Uusimmat