Tästä Jari Sillanpään syytteessä on kyse: Tilasi netistä hierojan, jonka kanssa harrasti seksiä – 13-vuotias lapsi kuvasi teon

Oikeudessa pohditaan, harrastiko Jari Sillanpää seksiä lapsen nähden vahingossa vai tahallaan – näin asianajaja ja Sillanpää vastaavat 11:16
Laulaja Jari Sillanpään seksuaalirikossyytettä käsiteltiin tänään Helsingin käräjäoikeudessa.

Viihdetaiteilija Jari Sillanpään, 54, asianajaja Riitta Leppiniemi avasi tänään oikeudessa Sillanpäähän kohdistetun syytteen sisältöä. Laulajaa syytetään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka tapahtui elokuussa 2017.

Leppiniemen mukaan Sillanpää tilasi tuolloin kotiinsa netistä hierojan. Kun hieroja saapui Sillanpään kotiin, hänellä oli mukanaan hieman alle 13-vuotias nuori. Hierontatilanne oli johtanut seksuaaliaktiin Sillanpään ja hierojan välillä.

13-vuotias puolestaan näki aktin ja otti siitä valokuvia. 

Syyttäjä väittää, että Sillanpää olisi altistanut 13-vuotiaan näkemään seksuaalista kanssakäymistä. 

– Hieronta johti intiimiin kanssakäymiseen ja nuori on kiistatta nähnyt sitä ainakin lyhyen ajan, koska hän on ottanut siitä muutaman valokuvan. Keskeinen kysymys oikeudenkäynnissä, on että onko päämieheni tahaltaan altistanut tämän nuoren näkemään intiimiä kanssakäymistä vai onko kyseessä vahinko. Salissa ollaan yksimielisiä siitä, että jos kyseessä on vahinko, se ei ole rangaistava teko, Leppiniemi kertoi toimittajille.

Kuvat eivät päätyneet levitykseen

Sillanpää totesi, että nuori oli asunnossa eri huoneessa, mutta pääsi vapaasti kulkemaan eri huoneiden välillä. Laulaja oli arvioinut, onko nuoren tuleminen asunnolle soveliasta, mutta hän päästi sekä hierojan että nuoren sisään asuntoon.

Sillanpää ei sanojensa mukaan itse huomannut tulleensa kuvatuksi noin parin minuutin aikana kesken seksin.

Leppiniemen mukaan hieroja oli Sillanpäällä vierailun jälkeen keskustellut nuoren kanssa siitä, että Sillanpää on julkisuuden henkilö ja siksi "kuvamateriaali saattaisi olla kallista". Kuvat eivät kuitenkaan ole päätyneet levitykseen.

– Mistään kiristämisestä ei ole ollut kyse. Syyttäjä väittää myös, että Sillanpää olisi pyytänyt nuorta kuvaaman teon. Riidatonta on kuitenkin se, ettei Sillanpäällä ja tällä nuorella ole edes yhteistä kieltä, Leppiniemi kertoo.

Nuorta kuultiin oikeussalissa tänään aamupäivällä. Koska käsittely pidettiin salaisena suljetuin ovin, Leppiniemi ei kommentoinut, kokeeko nuori itse joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi.

Sillanpää ei sanojensa mukaan hierojaa tilatessaan tiennyt, että kyse olisi intiimipalveluita tarjoavasta ammatinharjoittajasta.

– Ehkä mä jotain epäilin, hän sanoo.

Hieroja kuoli aiemmin

Syyttäjä vaatii Sillanpäälle ehdollista vankeutta, mutta aikamäärä ei ole tiedossa.

– Tämähän on hyvin poikkeuksellinen tilanne. Mistään fyysisestä kanssakäymisestä tai seksuaalissävytteisistä nuoreen kohdistuneista puheista ei ole kyse. Päämieheni ei ole tehnyt tälle nuorelle mitään. Nyt kyse on vain siitä, onko kyse tahallisuudesta vai vahingosta, Leppiniemi sanoo.

Sillanpään asunnossa vieraillut hieroja on kuollut.

Laulajaa koskeva tapaus alkoi valjeta, kun poliisi alkoi tutkia hierojan toimia. Leppiniemen mukaan hierojaa epäiltiin lapsiin kohdistuvista lainvastaisista teoista.

– Mutta nyt hän on kuollut, joten niitä asioita ei voida enää selvittää, Leppiniemi sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat