Tästä ammattijärjestäjä Laura vinkkaa aloittamaan kaaoksen kesyttämisen

Ammattijärjestäjä vinkkaa mistä kaaoksen kesyttäminen kannattaa aloittaa 0:27
Katso video! Ammattijärjestäjä Laura Holmström vinkkaa mistä kaaoksen kesyttäminen kannattaa omassa kodissa aloittaa!

Ammattijärjestäjä Laura Holmström kertoo vinkin, jota jokaisen kannattaisi kokeilla.

Ammattijärjestäjä ja uuden Kaaoksen kesyttäjät -ohjelman tähti Laura Holmström vinkkaa, mistä kodin kaaoksen kesyttäminen kannattaa aloittaa. Hän kehottaa ihmisiä katsomaan omaa eteistään hieman ulkopuolisin silmin, sillä eteinen on ensimmäinen asia, jonka kotiin tullessa näkee.

– Syksyllä syyskengät, syystakit ja sateenvarjot. Mitä ikinä tiettyyn vuodenaikaan tarvitset, niin ne ovat esillä, Holmström neuvoo.

Hän kehottaa ihmisiä rohkeasti laittamaan piiloon ja säilytykseen ne tavarat, joita tarvitsee esimerkiksi keväällä tai kesällä.

Hänen mukaansa myöskään harrastustarvikkeet ja muu ylimääräinen tavara eivät kuulu eteiseen, vaan ne pitäisi säilyttää muualla.

– Kannattaa miettiä vuodenajan sykleissä, miten muuttaa eteinen juuri sinulle itselle käyttövalmiiksi.

Holmström kertoo, että tavaran karsiminen kannattaa aloittaa asioista, joihin ei ole tunnesidettä. Eteisen lisäksi kylpyhuone ja keittiö ovat oivia paikkoja aloittaa turhien asioiden karsiminen.

Kaaoksen kesyttäjät MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla alkaen to 27.10. klo 21. Kaaoksen kesyttäjät: Tee se itse MTV Katsomossa alkaen to 27.10.
Kaaoksen kesyttäjät on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat