Tässäkö kaikkien aikojen torjunta – NHL-vahdilta veret seisauttava haamupelastus vain sekunteja ennen loppua

New Jersey Devilsin maalivahti Mackenzie Blackwood oli järkyttävässä vedossa jääkiekon NHL:n viime yön ottelussa Boston Bruinsia vastaan. 40 kiekkoa kopannut Blackwood esitti myös yhden massiivisen torjunnan aivan ottelun viime hetkillä.

New Jersey voitti ottelun 1-0 Kyle Palmierin ensimmäisen erän osumalla. 24-vuotiaan kanadalaisen nollapeli mahdollisti joukkueelle elintärkeän voiton sen taistelussa pudotuspelipaikoista. Sami Vatasen ja Janne Kuokkasen edustama New Jersey on itäisen divisioonan seitsemäntenä ja sillä on eroa pudotuspelipaikkaan yhdeksän pistettä.

Ottelua oli pelaamatta vain kahdeksan sekuntia, kun Blackwood venytti maalia kohti pomppivan kiekon edelle. Tilannetta tarkasteltiin videolta, mutta kiekko ei ollut ylittänyt koko maaliviivaa.

Sosiaalisessa mediassa käytiin kiivasta keskustelua aiheesta, oliko kiekko maalissa vai ei, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen selvisi, että vinossa ollut kiekko oli hiukan viivan päällä. Jos kiekko olisi mennyt viivan yli, olisi osuma todennäköisesti hylätty Bostonin korkean mailan vuoksi.

Katso torjunta alta olevalta twiitiltä.

Lue myös:

    Uusimmat