Kari Savolainen ottaa vastuun Suomen jääkiekkomaajoukkueen joukkueenjohtajan tehtävistä, Jääkiekkoliitto tiedotti torstaina. Hän seuraa pestissään Timo Jutilaa.
Savolainen, 58, on valmentanut aikaisemmin muun muassa JYP:iä, Suomen naisten maajoukkuetta ja Slovenian miesten maajoukkuetta. Lisäksi hän on työskennellyt jääkiekon kehityskeskuksen johtajana ja Jääkiekkoliiton valmennuspäällikkönä. Tällä hetkellä hän toimii ammattikorkeakoulu Haaga-Helian valmennuksen lehtorina Helsingissä.
- Kutsu Leijonien joukkueenjohtajaksi on ehdottomasti suurin kohdalleni langennut kunniatehtävä. Aloitan innolla ja nöyrin mielin tässä haastavassa roolissa ja aion osoittautua luottamuksen arvoiseksi, Savolainen sanoo maajoukkueen tiedotteessa.
Jutila, 50, aloitti tehtävässään keväällä 2003. Maajoukkue voitti Jutilan aikana muun muassa maailmanmestaruuden vuonna 2011. Jutila voitti MM-kultaa myös pelaajana vuonna 1995. Puolustaja toimi tuolloin Leijonien kapteenina.
Jääkiekkoliitto ilmoitti torstaina myös, että Jari Kurrin paikan maajoukkueen GM:nä ottaa Jere Lehtinen. Kesäkuun alussa Leijonien päävalmentajana aloittaneen Kari Jalosen apuvalmentajina toimivat puolestaan Ville Peltonen ja jo maajoukkueesta tuttu Lauri Marjamäki. Maalivahtivalmentajana jatkaa Ari Moisander.