"Tässä näkee, miten rankkaa talouden pysähtyminen on" – Suomi kamppailee pian velan ja veronkiristysten kanssa, miten kotitaloudet tulevat pärjäämään?

Kotitalouksien velkakupla kytee 8:48

Koronavirusepidemian vuoksi asetettujen yhteiskunnallisten rajoitusten on arvioitu laskevan Suomen bruttokansantuotetta 5,5 prosenttia. Talousasiantuntija pitää ymmärrettävänä, että ihmisten kulutuskäyttäytyminen on hillittyä vielä kriisin pahimman terän taittumisen jälkeenkin.

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Leena Mörttisen mukaan bkt:ta koskevan ennusteen pohjana on oletus siitä, että koronarajoitukset ovat voimassa kolmen kuukauden ajan eli alkukesään saakka. Bruttokansantuote kuvaa maan kotimaisen kokonaistuotannon arvoa

– Oletuksen mukaan sulkutoimet sitten puretaan ja talouden pyörät pyörivät taas. Tässä näkee nyt, miten rankkaa se on kun talous pysähtyy, Mörttinen sanoo MTV:n Uutisaamun haastattelussa. 

Koronaviruksen alkukodissa Kiinassa on nähty, että vaikka yhteiskunta on hiljalleen avautumassa epidemian laannuttua, ihmisten kulutuskäyttäytyminen ei ole palautunut tavanomaisiin kantimiin aivan hetkessä.

Mörttisen mukaan ihmisten varovainen talouskäyttäytyminen koetun kriisin jälkeen on ymmärrettävää.

– Eihän sitä heti pääse hevosen selkään, kun on tällaisen shokin kokenut, hän sanoo.

Yhtenä huolenaiheena on korkojen nousu, jota keskuspankit ovat toimillaan hillinneet. Mörttisen mukaan keskuspankkien voimakas ulostulo on hillinnyt markkinoita, luonut uskoa siihen, että valtiot saavat rahoitusta ja yrityksiä voidaan auttaa elpymään.

Mörttisen mukaan Suomen hallituksen tehtäväksi jää arvioida, minkälaisia taloustoimenpiteitä tulevaisuudessa pitää tehdä, jotta maan talous selviää koronan aiheuttamista iskuista.

Hänen mielestään on kuitenkin selvää, että esimerkiksi veronkorotuksia on luvassa. Velkaa on otettava, jotta ennen kriisiä elinvoimaiset yritykset selviäisivät hengissä ja kotitalouksissa työtä vaille jäävät tarvitsevat erilaisia tukia.

– Ilman muuta velkataakka kasvaa, Mörttinen sanoo.

Katso videolta, miten talousasiantuntija näkee tilanteen suomalaisten kotitalouksien kannalta.

Taloustieteilijät eivät usko nopeaan elpymiseen koronakriisin jälkeen 

Useimmat suomalaiset taloustieteilijät eivät odota talouden elpyvän nopeasti koronakriisin aiheuttamasta pudotuksesta.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan ylläpitämän Ekonomistikoneen vastaajista vain 17 prosenttia ennakoi talouden toipuvan pikaisesti.

Vajaa puolet vastanneista oli väitteen kanssa eri mieltä ja 37 prosenttia epävarmoja. Vastaajat arvioivat, että toipumisen nopeus riippuu siitä, kuinka nopeasti rajoitustoimia saadaan purettua.

Riskeinä nähdään kriisin pitkittymisen aiheuttamat konkurssit ja epidemian mahdolliset uudet aallot.

Ekonomistikoneeseen on kutsuttu mukaan 90 johtavaa suomalaista taloustieteilijää.

Lue myös:

    Uusimmat