Tartuntojen määrä kääntynyt laskuun maailmalla – voi olla merkki kehittyvästä laumasuojasta
Koronatartuntojen määrä on kääntynyt laskuun sekä Euroopassa että maailmanlaajuisesti. Tämä saattaa olla merkki siitä, että jonkinlaista laumasuojaa koronavirusta vastaan olisi kehittymässä. Suomessa laumasuojaa ei vielä ole, sillä ihmisiä ei ole ehditty rokottaa tarpeeksi suurta määrää.
Tapausmäärät ovat laskeneet esimerkiksi Ruotsissa, Espanjassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Joidenkin tutkijoiden mielestä tapausten määrän väheneminen kertoo siitä, että jonkinlaista laumasuojaa koronaa vastaan olisi kehittymässä.
– Kyllähän se näin saattaa olla, koska Euroopassa tautitilanne on ollut huomattavasti pahempi kuin Suomessa. Ja alussa epäiltiin, että suuri osa tautitapauksista on oireettomia. Kyllä se ihan mahdollista on, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Mia Kontio.
Laumasuoja syntyy, kun riittävän suuri osa väestöstä on sairastanut koronan tai saanut rokotuksen. Kun laumasuoja on riittävä, myös rokottamattomien riski sairastua pienenee.
Suomessa koronatapausten määrä kasvaa edelleen. Asiantuntijan mukaan meillä laumasuoja saavutetaan todennäköisesti rokottamalla, ei sairastamalla.
– Kyllä valitettavasti meilläkin on ollut tautitapauksia niin vähän, että ennemmin päästäisiin suojaan rokotteilla, Kontio sanoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää