Tapaus Maria L – murhatapaus koettelee jälleen Saksan suhtautumista turvapaikanhakijoihin

Saksassa on viime päivät puhuttu 19-vuotiaana tapetusta Maria L:stä. Hänet raiskattiin ja hukutettiin lokakuussa. Tekijäksi epäillään 17-vuotiasta afganistanilaista turvapaikanhakijaa.

Oikeus käsittelee yhä Maria L:n kuolemaan johtanutta tapausta. Epäilty henkilö, joka saapui maahan ilman vanhempia viime vuonna, pidätettiin viime perjantaina Freiburgissa.  

Tapauksen tiimoilta Saksan poliisiliiton puheenjohtaja Rainer Wendt sanoi Bild-lehdessä, että Saksan olisi pitänyt olla paremmin varautunut turvapaikanhakijoiden suureen määrään. Hänen mukaansa Maria L on siksi yksi useista uhreista.

Saksan poliittinen johto liittokansleri Angela Merkeliä myöten on tuominnut teon. He kuitenkin muistuttavat, että yhden tapauksen perusteella ei voi tuomita kaikkia turvapaikanhakijoita. 

Saksaan saapui viime vuonna lähes 900 000 turvapaikanhakijaa. Heidän joukkoon arvioidaan soluttautuneen äärijärjestö Isisin jäseniä. 

Turvapaikanhakijakysymyksen uskotaan olevan yksi keskeisistä vaaliteemoista ennen ensi syksyn parlamenttivaaleja. 

Lue myös:

    Uusimmat