Balettitanssijoiden hoikat ja sirot vartalot ovat herättäneet aina kysymyksiä siitä, syövätkö tanssijat tarpeeksi. Minna Tervamäki korostaa, että ravinnonsaannista on huolehdittava, sillä muuten tanssimisesta ei tule yhtään mitään.
– Rankkojen treenien ja näytösten aikana pitää ehdottomasti syödä tarpeeksi. Siitä seuraa täystuho, jos syö liian vähän. Mitä vanhemmaksi kroppa tulee, sitä vähemmän se kestää väärinkäytöksiä. On tehtävä viisaita valintoja sen suhteen, mitä syö.
Tervamäki tietää, että kroppa saa ruoasta rakennusaineita ja ravinto vaikuttaa palautumiseen ja hyvinvointiin. Syömättä ei voi tulla tanssijaksi, eikä oman vartalon genetiikkaa voi muuttaa.
– Laihdutuskierre tai huonot ruokailurytmit voivat johtaa monenlaisiin ongelmiin, jotka tulevat vasta myöhemmin ilmi. Syömättä ei voi pitkää uraa tehdä, mutta ravinnon laatuun kannattaa kiinnittää huomiota.
Tanssijat ovat Tervamäen mukaan aina hieman kriittisiä kroppansa ja oman itsensä suhteen. Mutta se ei hänen mielestään ole ihmekään, kun koko elämänsä viettää kokovartalopeilin edessä tanssisalissa. Myös nuori Tervamäki ihmetteli kehityksen myötä tapahtuneita muutoksia.
– Murrosiässä minulla oli hetki, kun olin että apua, apua, onkos tämä nyt vähän huono juttu. Nuorena olin kriittisempi ja tiukempi itseni suhteen, mutta olen muuttunut sallivammaksi. Olen ymmärtänyt omat hyvät ja huonot puoleni. Tiedän, että on asioita joille ei voi tehdä mitään, vaikka kehoa voi muuttaa jonkin verran treenin ja ruokavalion avulla.
"Kaikilla on murrosiässä epävarmuuden hetkiä"
Tervamäki kertoo, että tanssijoiden keskuudessa kuitenkaan ei ole hirveän epätervettä suhtautumista omaan vartaloon. Hän huomauttaa, että murrosiässä kaikilla nuorilla on epävarmuuden hetkiä, kun omaan kehoon suhtaudutaan liian kriittisesti.
– Nykymaailmassa voidaan luoda kauneusihanteita, joita ei ole edes olemassa, kun kuvankäsitteluohjelmilla voidaan muokata jo valmiiksi upeita malleja loputtomiin.
Vanhemmiten, lievien vammautumisten myötä Tervamäki on alkanut kunnioittaa omaa terveyttään yhä enemmän.
– En tuhlaa energiaani ja ajatuksiani turhanpäiväisyyksiin. Vuosi sitten isovarpaankoukistajajänteeni kipeytyi ja oli epäselvää, mistä oli kyse. Kävin yrittämässä harjoittelua ja petyin monta kertaa ennen kuin prosessi lähti oikeaan suuntaan. Kun tulee jonkin vamma, väistämättä käy mielessä, voiko vielä tanssia. Vammautumisen myötä olen kuitenkin oppinut valtavasti itsestäni ja oikeanlaisesta treenaamisesta. Ehkäpä voin sitä tietotaitoa siirtää myös eteenpäin.