Tanjan etsintäkuulutuksen huikea käänne: Lattian alta löytyi 63 vuotta sitten kirjoitettuja kirjeitä – mysteeri ratkesi Kotkassa

Talon purkutöiden yhteydessä lattian alta löydettyjen, yli 60 vuotta vanhojen kirjeiden alkuperä selvisi sosiaalisen median ansiosta. 

Kotkalainen Tanja Metsola julkaisi elokuun ensimmäinen päivä Facebookissa etsintäkuulutuksen, jossa hän etsi vanhempiensa talon lattian alta löytyneiden kirjeiden vastaanottajan, Pekka Ronkaisen sukulaisia. Talon purkamisen yhteydessä löydetyt kirjeet oli lähetetty Varkaudesta, ja ne olivat peräisin vuodelta 1954.

– Tutkimme yhdessä ihastuneina kirjeitä, kun isäpuoleni totesi, että olisi hienoa jos Pekan sukulaisia löytyisi, ja he saisivat kirjeet itselleen, Metsola kertoo.

Tästä inspiroituneena Metsola sai ajatuksen ryhtyä etsimään sukulaisia julkisen Facebook-päivityksen avulla. Hän oli viime aikoina huomannut, että ihmiset olivat löytäneet sosiaalisen median kautta etsimänsä, ja päätti itsekin kokeilla onneaan. Se, mitä päivityksestä seurasi, oli jotain, mitä nainen ei meinannut uskoa.

– En tosissani uskonut jutun leviävän tai suvun löytyvän, tai jos löytyisi, niin että tästä Kotkasta. Halusin vain kokeilla onneani, Metsola kertoo MTV Lifestylelle.

Etsintäkuulutus lähti leviämään nopeasti, ja jo parin tunnin päästä Metsola sai viestiä Nina Ronkaiselta, joka epäili kirjeen saajan olevan hänelle sukua, sillä hänen isänsä sekä isoisoisänsä ovat Pekka Ronkaisia ja lähtöisin Varkaudesta, josta kirjeet oli lähetetty.

Timpureilla oli tapana jättää itsestään merkkejä – kuten kirjeitä

Asiaa hetken selviteltyään epäilys osoittautui oikeaksi; kirjeen vastaanottaja Pekka oli kuin olikin Ninan isoisoisä eli Ninan isän isoisä. Kirjeiden kirjoittajaksi paljastui Pekan vaimo, joka oli kirjoittanut kirjeet reissutyötä timpurina tehneelle miehelleen heidän hopeahääpäivänsä aikoihin.

– Kirjeen lähettäjän nimeä ei selvinnyt kirjeistä ja olimme olettaneet, että se olisi voinut olla äiti, sisko tai morsian. Pekka asui tähän aikaan Kotkassa Hännikäisten luona, jotka ovat myös Ronkaisten sukulaisia, Metsola kertoo.

Metsolan mukaan kirjeissä puhutaan lähinnä sen ajan töistä, kuten heinän niittämisestä, peltotöistä, perunan nostosta ja eläinten hoidosta. Kirjeissä puhuttiin myös Taistosta, joka paljastui Pekan pojaksi.

– Arvelemme, että Pekka on timpurina toimiessaan ollut rakentamassa tätä taloa, jota vanhempani purkavat, ja jättänyt itsestään lattian alle merkiksi nämä kirjeet, kuten kirvesmiehillä on tapana.

– Eipä olisi varmasti uskonut, että hänen itsestään merkiksi jättämänsä kirjeet palautuisivat vielä lapsenlapsenlapsille, Metsola iloitsee.

Kirjeet ovat nyt hyvää vauhtia matkalla Pekan sukulaisille.

***

Lue myös:

    Uusimmat