Tangokuningas Teemu Roivainen teki tiistaina julkisen lupauksen opetella tanssimaan tangoa.
Tangomarkkinoiden ensikertalainen Teemu Roivainen kruunattiin viime heinäkuussa Seinäjoella tangokuninkaaksi. Ensimmäinen puolivuotinen kuninkaana on ollut Roivaiselle juuri sellaista aikaa kuin hän oli etukäteen odottanutkin.
– Tämä on ollut älyttömän hienoa, yksi erikoisimmista puolivuotisista elämässäni. Tästä lähtee varmasti uudenlainen polku, mutta tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa, mihin se johtaa.
Roivainen kertoo ehtineensä heittää viime vuonna 132 keikkaa.
– Niiden lisäksi on tullut istuttua studiossa, ajokilometrejä on tullut hurjat määrät ja vapaapäivinä vielä on ollut toimistotöitä, tangokuningas listaa tiukkaa työtahtiaan.
Lomaa hän on pitänyt ainoastaan yhden viikon tammikuussa.
Tangoharjoituksia ja duettoalbumi
Roivainen nähdään luonnollisesti myös tänä heinäkuussa Tangomarkkinoiden humussa. Hän teki tiistain pressitilaisuudessa lupauksen opetella tanssimaan tangoa heinäkuuhun mennessä.
– Olen jo buukannut opettajikseni Jutta ja Sami Heleniuksen, sillä meillä oli eräs yhteinen projekti. En ole vielä ehtinyt aloittaa harjoituksia, mutta kyllä mä tästä nyt, Roiviainen lupaa.
